Jeili

Päiväkirjamerkintä © Serena

Musta tuntu usein, että olin kulkenut tieni kasvattajana hienoiseen umpikujaan. Tai no en umpikujaan, kyllähän materiaalia oli ja oli mulla jotain omia linjojakin. Mä kuitenkin halusin ajatella itseni kenttähevoskasvattajana ja totesimpa sitten eräänä päivänä, että nyt oli aika alkaa työskennellä kovemmin sen tavoitteen eteen. Talli tarvitsi lisää ja ennenkaikkea uutta kenttäverta!

Olin tavannut Misla Lillbackan missäs muualla kuin kenttäkilpailuissa ja ihan useampaankin kertaan. Pohojalainen neitonen oli käynyt meillä valmentamassakin pariin otteeseen, mutta tytön kasvatustyö - joka oli vielä aika lapsenkengissä - oli mulle vieraampaa. Arvelin kuitenkin, että Mislan kilpailu- ja valmennusmenestys puhukoon puolestaan, joten päätin lähteä kohti länsirannikkoa vilkaisemaan naisen ensimmäisiä myyntiintulleita kasvatteja. Neljästä kaikinpuolin kivanoloisesta suomalaisvarsasta mä lopulta halusin mukaani kaksi; hinta-laatu suhde tuntui sopivalta ja, mikä tärkeintä, ne kolahtivat. Kotona epäilemättä yksi tai toinenkin kolauttaisi hermonsa pahemman kerran, mutta eipä nekään palkan maksavaa käteä hauku, ainakaan liian usein.

Päiväkirjamerkintä © Eedla S.

”Tuuhan ukkoseni, lähetään töihin,” huhuilin Hunnia astuessani talliin. Kuuma kesäpäivä pakotti meidät töihin heti aamusta, ennen kuin lämpöasteet nousisivat liikaa. Raotin karsinan ovea ja sain sylintäydeltä mustaa suomenhevosen päät. Haluaisin ajatella, että se olisi söpö ja hellyttävä tervehdys, mutta Hunnin tuntien se tuli vain tsekkaamaan olisiko minulla porkkanoita. Rapsuttelin oria harjan alta hyvän tovin, kun se kerrankin malttoi olla siinä ilman minkäänlaisia sätkykohtauksia. Lopulta pujotin riimun Hunnin päähän ja talutin sen käytävälle. Tehokkaan harjauksen jälkeen satula selkään, pikaisesti itselle kenkien vaihto, kypärä päähän ja hanskat valmiiksi housujen takataskuun. Laitoin ohjat kaulalle, irrotin riimun ja suitsin Hunnin loppuun. Ennen kuin vedin hanskat käteen ja lähdettiin kohti kenttää. Luvassa olisi melko tylsää ja tavallista, mutta sitäkin tarpeellisempaa, sileän hinkkausta.

Nousin selkään ja annoin Hunnin kävellä pitkin ohjin alkuun kumpaankin suuntaan. Ohjat tuntumalle ja lähdin ratsastamaan Hunnia avuille herkäksi. Syystä tai toisesta, toinen kentän pitkäsivu tuntui olevan orille ihan kamalaa, se tuijotti jotakin mörköjä aidan vieressä ja pyrki väistämään pois uralta. Lähdinkin tekemään pitkillä sivuilla väistöjä niin, että väistätin uralta pois vain etu- tai takaosaa. Kun sain Hunnin keskittymään enempi tekemiseen ja vähempi mörköihin, aloitettiin se mihin olin alun perin ajatellut päivän agendaksi. Ratsastin kaikkiin kulmiin pienet ympyrät, halusin kulmiin hyvän asetuksen ja Hunnin kulkemaan niissä hyvässä muodossa. Pitkille sivuille ratsastin vaihdellen yhdestä viiteen pysähdystä. Halusin Hunnin kuuntelemaan etenkin paino- ja pohjeapuja, jotta voisin ratsastaa sitä kevyellä kädellä ja mahdollisimman eleettömästi. Alkuun keskityin vain vaatimaan mahdollisimman nopean reaktion apuihin. Pikkuhiljaa kun aloin olla tyytyväinen käyntiin. Nostin ravin ja keventelin kumpaankin suuntaan muutamia kierroksia, kunnes jatkoimme saman tyylistä harjoitusta kuin käynnissäkin. Kulmiin edelleen ratsastin voltit, suoralla uralla tein siirtymisiä ravistä käyntiin sekä suoraa pysähdyksiin. Ajoittain ratsuni hyppäsi edelleen pelottavalla sivulla metrin sivuun, mutta ratsastin niin kuin mitään erikoista ei tapahtuisi. Kun siirtymiset alkoivat sujua, lopetin ympyröiden ratsastelun ja tein jonkinlaisen askellajien välisen lyhyen siirtymän lyhyelle sivulle ja pitkälle sivulle joko pidensin tai lyhensin ravin askelpituutta. Alkuun Hunni tarjosi lähinnä siirtymistä käyntiin tai tikkaavaa kiitoravia, mutta pikkuhiljaa alkoi löytyä asetuksia myös ravin sisällä. Loppuun otettiin muutamia laukannostoja kumpaankin suuntaan, kunnes ravailin kevyttä ravia ja annoin Hunnin venyttää kaulaansa pitkäksi. Loppukäyntien jälkeen palailimme talliin, kumpikin yltä päältä hikisinä.

Talutin Hunnin suoraa pesupaikalle, johon kiinnitin sen ja riisuin varusteet. Riisuin kypärän ja vaihdoin pikaisesti kengät sekä tarjosin Hunnille juotavaa ennen kuin aloitin sen pesuoperaation. Kiinnitin kylmäys letkut sille jalkaan ja aloin muutoin suihkuttelemaan oria läpi sen ollessa hikinen. Kun hikisen hevosen haju oli kutakuinkin hälventynyt sammutin hanan sekä kylmäysletkujen hanan ja irrotin ne. Kävin koko hevosen läpi hikiviilalla, vein varusteet paikallaan ja kun ori oli vähän kuivahtanut, vein sen ulos tarhaan nauttimaan koko ajan lämpiävästä ilmasta sekä tarhassa odottavista heinistä.

Päiväkirjamerkintä © Tuire

Oltiin vedetty tyttöjen kanssa kirjaimellisesti pitkää tikkua siitä, että kuka saa - siis joutuu - tänään hoitaa Hunnin. No kukas muukaan kuin minä sen lyhyimmän korren nappasin, jolloin muut virnuilivat niin tyytyväisen oloisena.
"Vastahan mä viime viikolla sen kävin ratsuttaas, kyl oikeesti ois jo jonkun muun vuoro", anelin lyhyt tikunpätkä sormissani.
"Sä suostuit tähän, joten turha kitistä."
"Jep. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön."
Oikeassahan he olivat, itse lähdin kokeilemaan onneani ja valitettavasti se ei nyt lykästänyt, joten ei auttanut kuin lähteä hakemaan mustaa arkajalkaa tarhasta.

Kuulemani mukaan omistaja oli Hunnia ostaessaan ollut hakemassa suurta oria ja sen mukaisen lempinimenkin herra sai. Mutta isoa tosta varjoaan pelkäävästä ponista ei kyllä saanut mitenkään päin. Nytkin se seisoi tarhan nurkassa pälyillen pitkän otsatukan alta välillä minua kohti kutsuessani sitä ja seuraavaksi se tuijotti kauhistuneen oloisena naapuritarhan kaksikkoa.
"Ihme pelkuri", huokaisin astuessani tarhan sisäpuolelle, "tulehan nyt sieltä, ei täällä oo ketään, joka sut söis."
Hetken ori vielä katseli vuoroin minua ja vuoroin muualle kunnes se vihdoin alkoi askeltaa minua kohti. "No niin, hyvä poika, eihän tää maailma nyt niin kamala ole", kehuin hevosta, jotta se ehkä joskus oppisi olla odotuttamatta hoitajaa.

"Oothan sä kyl aika söpö ton pitkän tukkasi alta", puhuin Hunnille taluttaessani sitä kohti harjauspaikkaa. "Sun pitäs vaan vähän terästäytyä. Eihän nyt hienon orin ole soveliasta olla tuollainen arkajalka, eihän?"
Hevosen korvat pyörivät kuin propellit sen kuunnellessa minua ja tallin ääniä. Puhuminen taisi jossain määrin rauhoittaa Hunnia, koska se lopetti ympärilleen vilkuilun ja keskittyi enemmän minuun sitoessani sitä kiinni. Olin hakenut sen harjapakin jo valmiiksi puomille, koska eihän sitä voisi siihen yksin jättää. Saisi vielä jonkun kohtauksen, jos joku kävelisi ohi.

"Mun ei sentään tarvi ratsastaa sulla, vaan joku muu onnekas sai sen pestin tälle päivälle."
"Mitäs vikaa Hunnilla ratsastamisessa on?" kuulin liian tutun äänen takaani.
"Ai hei, Serena, moi", takeltelin. Onnistuin siis sanomaan pomoni ja tallin sekä hoitamani hevosen omistajan edessä, että hänen hevosella ratsastaminen ei ollut kiva juttu. "Öö tota, ei, ei siinä mitään vikaa oo.." jatkoin yrittäessäni kuumeisesti keksiä, miten korjaan tilanteen.
"Oothan sä vähän höpsö herkkäpoika, mutta eihän sussa mitään vikaa oo", Serena höpötti hevoselle taputtaen sitä kaulalle.
"Joo, kiva heppahan se on", sanoin miettien kehtaanko sanoa, että se on vaan niin pelkurimainen.
"Mutta onhan se vähän arkakin, kyllähän sen nyt kaikki tietää."
"Öö... Niin, just niin."
"Laita sille hyppyvermeet suojien kera päälle, ollaan lähössä maastoesteitä kokeilemaan", Serena sanoi jatkaessaan itse matkaa talliin.
"Joo, tottakai!"