Kuunokka

★ ★ ★

Kastehelmen Chaffinch

Rotu, skp Suomalainen puoliverinen, tamma
Väri, korkeus Ruunikonkimo (AA Ee Gg), 168cm
Syntymäaika 20.10.2023 FI 0 vuotta
Rekisterinro VH23-031-0379


Kasvattaja Kastehelmen Talli
Omistaja E. Kelovuo & Kuunokka (VRL-09334)
Koulutus Kouluratsu



05/2023 Markaryd, Sweden

Vuoden 2023 Hanami Week oli Eliaksen ja Mousen ensimmäinen iso kisa. Vastassa oli kovia nimiä eikä menestystä odotettu niinkään kuin kokemusta nuorelle tammalle. Sitä saatiin. Päivästä jäi toinenkin asia, samassa luokassa kilpaillut ja toiseksi sijoittunut ori, joka kirvoitti sangen ihastelevaa keskustelua Eliaksen ja Serenan välillä. Se jos mikä oli poikkeuksellista, kouluhevoset kun olivat jääneet Kuunokassa todelliseen vähemmistöön sen jälkeen kun Gee pakkasi omansa Ranskaan. Serenaa ne eivät useinkaan sykähdyttänee, se oli selvä, mutta tällä kertaa vilkkaasta keskustelusta ja ahkerasta googlettelusta saattoi päätellä tilanteen olevan tällä kertaa toisin. Ahvenanmaalainen Chaffeur Bå ori painettiin tiukasti mieleen.

10/2023 Kastehelmen Talli, Suomi

Tarhassa poikkoili, voisi sanoa kirjaimellisesti pitkin aitoja, soma, vahvarakenteinen tammavarsa. Ilme Eliaksen kasvoilla heijasti puhtainta onnea. Siltä se oli näyttänyt melkeimpä siitä päivästä kun Serena oli ilmoittanut, että nyt etsitään kuule Chaffeurille tamma. Sellainen olikin löytynyt, Varsinais-Suomesta Felicia Kastehelmen omistuksesta; kaunis, suuri silmäinen Fudge Pop Grr. Sen isänisä, Saksassa vaikuttava Fuchsanfall oli niitä kouluoreja jotka oli liki kansalaisvelvollisuus haalia osaksi linjoja.

"Tuommonen se on, taisi syntyä kusiaisia housussa", Felicia kohautti olkiaan, "mutta mikäs siinä jos sellaisesta tykkää."
"Joo se on meidän Ellulla vähä tommone tuo hevosmaku, arvasihan tuon kun isää kahtoo."

Oli vaikea kuvitella, että tämä villisti loikkiva ja vaativasti emälleen vingahteleva harkitun jalostuksen tulos esiintyisi jokin päivä toivon mukaan isoilla areenoilla. Olivat jo Kastehelmessä nimenneet sen kiusankappaleeksi, sen verran vahvoja mielipiteitä varsalta löytyi eikä kuulemma empinyt niitä esittää. Kaikesta päätellen liikettäkin kuitenkin löytyi, sen sorttista jolla pääsee pitkälle jollei korvien väli jarruttele. Tottakai kahden GP-tason hevosen jälkikasvulta se onkin odotettavissa.

Sukutaulu

isä
Chaffeur Bå
FWB rnkm 170cm, KTK-III
ii.
Chev du Roch
SF mkm 171cm, KTK-II KV-II KRJ-I
iii.
Les Granits
SF mkm 170cm, KTK-II KV-II KRJ-I KVJ-AB
iie.
Chanceux
SF tprn 165cm, KTK-III KV-III KRJ-I KVJ-AB
ie.
Cerena
FWB rnkm 165cm
iei.
Bruton
TRAK mkm 170cm
iee.
Cerise
HANN rt 1162cm
emä
Fudge Pop Grr
HANN rn 164cm, KTK-III
ei.
Heidseck Fortant
HANN trn 170cm, KTK-II KRJ-I
eii.
Fuchsanfall
HANN trn 172cm, KTK-I VIR MVA Ch KRJ-I HANN-I YLA1
eie.
Shondalynn TGIT
KTK-III VIR MVA Ch KRJ-I HANN-I YLA2
ee.
Prezelle RGE
HANN prn 166cm, KTK-II
eei.
Waldron GER
HANN trn 169cm, KTK-III KRJ-I
eee.
Purrloin Athena
HANN prn 165cm, KTK-II KRJ-I
Isälinja: Les Granits (3) Emälinja: Purrloin Athena (3)
rotu varsan nimi syntynyt isä / emä meriitit
Ei jälkeläisiä

Kilpailumenestys

koulu esteet kenttä valjakko
prix st georges
Hevonen on liian nuori kilpailemaan tai siltä puuttuu 3-vuotispäivämäärä profiilistaan.
-
ei kilpaile
-
ei kilpaile
-
ei kilpaile
Virtuaalinen näyttelyjaos Virtuaaliset shownäyttelyt
ei näyttelymenestystä
ei näyttelymenestystä
pvm maa jaos & ratsastaja luokka sija
00.00.0000 JAOS ratsastaja lk 0/0

Päiväkirjat

Kuvagalleria
© VRL-00884