Rotu, skp | Shetlanninponi, tamma | |
Väri, korkeus | Musta (aa EE), 101cm | |
Syntymäaika | 04.04.2020 GB | |
Rekisterinro | VH20-017-0280 | |
Kasvattaja | Mairoth Shetlands | |
Omistaja | Kuunokka (VRL-09334) | |
Koulutus | Valjakkopainotus |
Kuunokkaan ei hirveän usein hankita shetlanninponeja siksi, koska se on järkevää. Yleensä motiivina Serenan tai Ennan ostoksille onkin joko ponin söpöys tai välitön rakkaus kyseistä yksilöä kohtaan, toisinaan molemmat, mutta järki? Harvemmin. Englantilaisen Mairoth Shetlandsin kasvattimyynnissä oli kuitenkin pidemmän tovin roikkunut tammavarsa, joka oli jo useaan otteeseen herättänyt kahvipöytäkeskustelua kahden naisen välillä. Hevosen maahantuominen kun ei ollut sen enempää yksinkertaista kuin halpaakaan, joten ihan suotavaa oli olla jotain muitakin perusteita availla kukkaron nyörejä kuin nätti naama.
Tuuvan kohdalla niitä perusteita kuitenkin oli; lupaavan rakenteen ohella sillä oli melko huikea suku jonne erinäisiä palkintoja oli jaettu ihan reilummalla kädellä. Sukulaiset eivät myöskään näyttäneet menevän ristiin nykyisten ponien kanssa ja nimetkin olivat mieluisia, joten vaihtoehtoja jäi vain yksi: kotiuttaa brittitamma Kuunokkaan.
Kun Tuuva tuli taloon, tajusimme aika nopeasti, että nyt taisimme saada käsiimme enemmän kuin pyysimme. Varsapihatossa tämä neiti laittoi asiat välittömästi sille mallille, että täällä määrää Tuuva. Seuraavaksi kohteikseen se valitsi tulevat tammakaverit muissa tarhoissa. Olemme määrätietoisesti yrittäneet sulkea Tuuvaä pihattoonsa, mutta yleensä se keksii jossain kohtaa uuden keinon karata. Toisaalta aniharvoin karkuuttaa muita poneja ja antaa aina kiinni, joten sikäli tilanne ei ole vakava - ainakaan niin kauan kuin pikkutamma ei keksi lähteä kaveeraamaan (lue: kyykyttämään?) puoliverioriitamme.
Kuten edellisestä voi päätellä, on Tuuva todella älykäs. Se on onneksi myös kiltti ja sinänsä hyvätapainen, ja olemme ymmärtäneet karkailun ja muut nokkelat vinkeet tylsyydeksi. Tamma oppii nopeasti ja yhdistelee asioita sujuvasti, joten niin käytösopit kuin ajolle kouluttaminenkin ovat sujuneet hieman liiankin hyvin - siis sikäli, että Tuuvan mielestä moisista hommista hävisi haaste melko nopeasti. Tamma kuitenkin nauttii useimmista puuhista ihmisen kanssa eikä sen käsittelemisessä ole koskaan ollut pienintäkään ongelmaa, joten Tuuvan pieniä ja suurempiakin letkauksia on katsottu hieman läpi sormien.
isä Vuornan Piece of Cake SHE m 96cm, KTK-I VIR MVA Ch SHLA-I VVJ-II |
ii. Hwai Xenomorphic SHE vkk 102cm, KTK-III SHLA-I VVJ-II YLA2 |
iii. Remukylän Vikke SHE vkk 95cm, YLA2 |
iie. Noinan Bailie SHE km 103cm |
||
ie. Vuornan Miss Jazzbell SHE rnpäis 92cm, SHLA-II VVJ-II |
iei. Wyat Jazzberry Jam SHE hrkkpäis 82cm |
|
iee. Gingerbell MO SHE rn 98cm, KTK-III SHLA-II VVJ-III |
||
emä Maybecks Carovnica SHE m 102cm, KTK-II VIR MVA Ch |
ei. Burbacka Rokoko SHE rtkrj 98cm, KTK-II VVJ-I YLA3 |
eii. Huovilan Pontiac SHE rtpäis 104cm, KTK-III SHLA-I VVJ-I |
eie. Dreamfluff Crumbs SHE rtkrj 92cm, SHLA-II VVJ-I |
||
ee. Maybecks Cherry Queen SHE m 103cm, KTK-I VIR MVA Ch SHLA-I VVJ-I |
eei. Maybecks Ottonburgh SHE m 106cm, KTK-I Ch VSN-Ch SHLA-I VVJ-I |
|
eee. Mangon Cherry Blossom SHE m 105cm, KTK-I VIR MVA Ch SHLA-I VVJ-I YLA3 |
||
Isälinja: Grungubbens Lilleput (4) Emälinja: Aywick Cola Nut (4) |
---|
rotu | varsan nimi | syntynyt | isä / emä | meriitit |
---|---|---|---|---|
Ei jälkeläisiä |
koulu | esteet | kenttä | valjakko |
---|---|---|---|
helppo B 2 / 1 ( 696.65p. ) |
50 cm ei kilpaile |
- ei kilpaile |
noviisi 4 / 3 ( 1407.79p. ) |
Virtuaalinen näyttelyjaos | Virtuaaliset shownäyttelyt | ||
ei näyttelymenestystä |
ei näyttelymenestystä |
pvm | maa | jaos & ratsastaja | luokka | sija |
---|---|---|---|---|
04.11.2021 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 7/50 | |
06.11.2021 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 5/50 | |
04.02.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 7/100 | |
09.02.2022 | VVJ Severus Häxlilja | noviisi | 5/100 | |
16.02.2022 | VVJ Severus Häxlilja | noviisi | 4/100 | |
17.02.2022 | VVJ Severus Häxlilja | noviisi | 7/100 | |
17.02.2022 | VVJ Severus Häxlilja | noviisi | 1/100 | |
05.06.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 3/50 | |
02.06.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 4/49 | |
05.06.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 6/49 | |
13.11.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 2/30 | |
15.11.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 4/30 | |
16.11.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 1/30 | |
19.11.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 3/30 | |
20.11.2022 | VVJ Stella Häxlilja | noviisi | 3/30 |
Kuvagalleria
© VRL-00884