Olipa kerran lauma pieniä ankkoja poneja. Poneilla oli oma tupa kotoisan ja rauhallisen Ruukinvalkaman kylän kupeessa. Ei se kummoinen paikka ollut, sellainen vanha ja ajan patinoima maatila, joka oli ollut niillä sijoillaan jo varmaankin ennen kylää ja sen ihmisiä, ja taatusti ennen poneja. Siltä se ainakin näytti; räystäät olivat vinot, maali kulunut ja ikivanha ihmisasumus ilmeisen autioitunut. Poneille siellä oli kuitenkin kaikki tarpeellinen, ja sehän oli tärkeintä.
Elämä Ankkalammen rantamilla myöskin oli melko kotoisaa ja rauhallista. Ainakin useimiten se oli. Yleisesti paikan asukkaita pidettiinkin mukavana ja hyvin käyttäytyvänä väkenä, jopa silloin kun nämä häiritsivät naapureidensa kotirauhaa tai vaaransivat kylän muiden asukkaiden omaisuuden, mikä ei oikeastaan ollut lainkaan tavatonta. Ompa poneja joskus palautettu tontilleen maijakyydilläkin. Mutta kuten sanottu, yleisesti nämä olivat rauhanomaista ja asiallista porukkaa, ja arki Ankkalammella soljuikin kaiken kaikkiaan suurimman osaa sopuisasti.
- Sabo