Jeili

Päiväkirjamerkintä   © Humutin (ex-omistaja)

2018 Valtteri päätti viimein alkaa vakavissaan selata myytävien suomenhevosten ilmoituksia. Haussa oli mielellään starttaamaton nuori, jonka kanssa pystyisi niin raveihin että ratsukoulutukseenkin. Puolisen vuotta myöhemmin useita potentiaalisia, mutta loppumetreillä sopimattomiksi osoittuneita suomenhevosia myöhemmin myi oululaismies tammastaan vaaleanrautiasta orivarsaa. Varsa olisi luovutusikäinen parin kuukauden päästä, mutta sitä oli jo mahdollista käydä katsomassa. Sukunsa puolesta orista olisi ainakin teoriassa ravaamaan ainakin keskivertoaikaisesti että ratsuksikin, jos sen kanssa vain jaksaisi työskennellä. Nuorta Talvenvalajaa käytiin sitten yhteistuumin katsomassa oululaisen ravivalmentajan läsnäollessa tukena, ja utelias, hellyydenkipeä varsa vei nopeasti avioparin sydämen. Kauppakirjat varsasta tehtiin luovutusiässä sitä hakiessa, ja matka kotiin Muhokselle sujui ongelmitta. Talvenvalajan ravivalmennus aloitettiin parivuotiaana valmistellen, ja ratsuttaja astui remmiin kolmivuotiaana. Vaikka kyseessä onkin kahta erilaista lajia tekevä hevonen, ei nuoren orin kanssa ole ilmennyt minkäänlaisia päällekkäisyyksiä lajien suhteen, ja nykyään Talvenvalaja onkin suomenhevonen parhaimmillaan sen monipuolisuuden vuoksi.

Päiväkirjamerkintä   © Humutin (ex-omistaja)

Pakkanen narskutteli korvanlehtiä. Hyvinkin puolimetrinen hanki narisi talvikenkien alla. Kavioiden äänet lumi kuitenkin vaimensi. Räkä lähti valumaan kylmänä nenänpäähän. Niiskutellen avasin metsätien ja meidän harjoitteluradan kettingin, joka toimitti portin virkaa kunnes talvi viimein hellittäisi ja routa päästäisi mullan jäisestä otteestaan. En varmaan koskaan tottuisi pohjoisen pakkaseen.

Vinhon hengitys paakkuuntui orin viiksiin, höyryten ympärillämme. Viskasin kettingin ojan puolelle hankeen, ehtisin kiinnittää sen myöhemminkin. Kello kävi lähempänä puolta kahtatoista. Pitäisi ehtiä vielä Tähdelmänkin kyydille.

Vaaleanrautias suomenhevonen puhisi pakkassään piristämänä jo odottavasti, tepastellen jo varaslähtöön kavutessani jäisine raajoijeni kärryille. Vinho oli kehittynyt oikein mukavasti ravurina. Arvostin suuresti sen kylmäpäisyyttä ja hallittavuutta, vaikka menohaluja nuorella tuntui riittävän. Rautias oli nopeasti myös hylännyt ylimääräiset lähtökiihdyttelyt kokeneemman raviohjastajan kätösissä, joten kaltaiseni keltanokkakin uskalsi sen ohjia pidellä.

Vetäisin ajolasit silmille toppuutellen suomenhevosta. Puuterimainen lumi tuppasi pöllyämään Vinhon kavioiden alla, varsinkin näin kevyen lumisateen jäljiltä. Aurinko hivutteli takin kangasta paksun metsän välistä, orin talvikarvan kiiltäessä kultaisena keltaisten säteiden paistaessa sen kylkiin. Vinho lähti pyynnöstä reippaaseen käyntiin. Tasainen askellus rummutti vasten painunutta ajorataa. Nenänpäätä rupesi pureskelemaan jälleen kylmä, ja ohuet ajohanskat tuntuivat olemattomilta. Taitaisi tämä ajo jäädä lyhkäiseksi.

Päiväkirjamerkintä   © Humutin (ex-omistaja)

Kuivasin vaaleanrautiaan hikistä kaulaa. Pakkanen oli viimein hellittänyt -10 asteen tienoille. Vinho nojasi karsinansa reunalautaan. Nuoren orin treenaaminen tulevaa nelivuotiskautta varten oli hyvällä mallilla - vauhti nousi odotetusti ja sen kroppa kesti ja kehittyi. Valmentaja Martikainen oli kuitenkin ohjeistanut lisäämään vitamiineja sekä luontaisvalmisteita Vinhon ruokavalioon sekä nostamaan rehun määrää, ja kilttinä keltanokkana olin kuunnellut. Kakarahan ori vielä kropallisesti oli, hentojalkainen, mutta pikku hiljaa käden alla tuntui muutosta. Pitäisi varmaan klipata, tuumin ja haroin suomenhevosen paksua talvikarvaa. Vaimo puolestaan valmisteli Vinhoa tulevaan koulukisarupeamaan. Valmentaja Martikainen oli alussa hieman nyreästi tuuminut, että jos sen ratsuttamisen jättäisi myöhemmälle, mutta eipä tuo loppumetreillä kevyestä ratsastelusta pahastunut, ja vaaleanrautias oli suht valmis paketti myös selästä käsin helppoon B-luokkaan. Vaimo saisi siis ratsastaa mielensä mukaan siinä, missä ravitreeni oli ensisijaisesti kuitenkin ohjelmassa.

Päiväkirjamerkintä   © Humutin (ex-omistaja)

Vinho lipoi kuolainta. Yritin nykiä sadetakkia paremmin kypärän ylle, mutta nihkeä muovi liimasi kankaan kiinni. Ori tykytti lyhyttä käyntiä vasemmalle nojaten; pitäisi antaa Veeran käyttää sitä satulan alla vaihteeksi. Kostea hevonen tuoksui makealta kostean mullan ohessa.

Vinho oli kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana paljon siitä luisevan kevyestä kolmivuotiaasta. Sillä alkoi olla lihasta, pyöreyttä ja luustoa, ja sen orimaisuus oli korostunut hieman lisääntyvänä levottomuutena tammojen seurassa sekä radalla. Rautias oli ehkä omalla tavallaan malttamattomanpi kuin aikaisemmin, mutta ei kuitenkaan niihin sfääreihin, että Martikainen tai minä edes suunnittelimme ruunauksen olevan tarpeellista. Nelivuotiaana siitä oli keskusteltu, mutta näin viisvuotiskauden alkuun päästyämme jätimme Vinhon pallit rauhaan ja päätimme jatkaa orina.

Siitä puheen ollen, Vinhoa ei oltu vielä ehditty juuri tarjota jalokstukseen, ja toisaalta olin edes yllättynyt, että joku tiesi edes peräkylän rautiaastamme, mutta niin vaan oli Sällilästä tullut kyselyä nuoren orin hyppymaksuista. Pääsimme sopuun hinnoista Martikaisen avulla, ja tamman omistajat Verna ja Janne olivat käyttäneet Varpunsa meidän haassa viikon verran. Molemmilla meillä puollettiin luomun eteen, ja selitin ehkä myönnettävästi aamupäivän ennen Varpun saapumista Vinholle, mitä siltä ollaan odottamassa. Oppi meni ilmeisesti perille ja Sällilään syntyi lopulta elokuussa vaaleanrautias tammavarsa. Toivottavasti tamma lähtee juoksemaan paremmin kuin isänsä ja juoksee emänsäkin puolesta.

Vinho palautti minut tähän päivään sateeseen. Ori painoi ohjalle ja hölkytti metsätietä puoliksi jo ravivauhtia, joten annoin orin nostaa sen lennokkaalle raville.