Kuunokka

★ ★ ★

Toy's Devil Wears Diamondnecklace

Shetlanninponi, tamma
Ruunikko (Aa EE), 98cm
s. 20.12.2021 FI 0 vuotta
VH22-017-0002

kasv. Toy Minitrotters
om. S. Malvalehto (VRL-09334)

ravuri ei jalostuskäytössä

Kun tallin shetlanninponikasvatus on pääasiassa harrastuspohjaista, uskaltaa aina toisinaan tehdä hieman erikoisiakin valintoja yhdistelmien suhteen. Tässä on yksi sellainen. Tediä mallattiin vähän huvinkin vuoksi ravikärryjen eteen ja siitäkös se ajatus sitten lähti, että toinenkin raviponi voisi olla kiva - tai tarkemmin sanoen touhu hieman imaisi Serenan mukanaan koko sillä yhden pienen ponin voimalla. Ihan puhtaasti ravisukuisia ei vaan torpasta löytynyt, joten täytyi olla hieman luova. Vauhtia ja kilpailuhenkeä voisi löytyä sopivissa määrin laukkaponilta, noin niinkuin teoriassa. Siispä alkoi ankara homma löytää Melvin-oriille sopiva ravitamma.

Se olikin helpommin sanottu kuin tehty kun koko genre oli kuitenkin melkolailla vierasta maaperää niin Serenalle kuin Ennallekin. Lopulta hommaan löytyi sopiva ehdokas (ja sopivan hullu tamman omistaja) Toy Minitrottersin riveistä. Sillä tavalla laitettiin Kuunokan ensimmäinen "oikea" raviponi aluilleen.

virtuaalihevonen / a sim-game horse
kuvat © VV

Luonne

Suku & jälkikasvu

Sukua 2 polvea
Nips Devil Tell No Lies
SHE m 104cm, KTK-II
ii. Who's The Devil
SHE m 98cm, KTK-II
iii. Indigo Devil
SHE, EVM
iie. Scarlet Mollee
SHE, EVM
ie. Sharon Key
SHE m 106cm, KTK-II
iei. Zaffer Overcounting
SHE, EVM
iee. Phoebuses Misnomers
SHE, EVM
Nessia Duán
SHE trnkrj 100cm
2.04,6aly (15 580v€)
ei. Gunborg IV
SHE rtkrj 100cm, KTK-III
2.32,4ly (3 695v€)
eii. Harvey Spring
SHE rtkrj 100cm, EVM
eie. Bianca Denton
SHE rt 99cm, EVM
ee. Daga Ida
SHE m 100cm
​2.30,4aly​ (3 515v€)
eei. ​Ferdinand IV
SHE m 100cm, EVM
eee. Naraskanaia
SE m 100cm, EVM
Jälkeläiset
Ei jälkeläisiä

Kilpailumenestys

Kilpailustatistiikka
Vahvimman ominaisuudet
Voima, ketteryys, liikkeet.

Kilpailee raveissa.
stat 0: 0 - 0 - 0
00 v€
enn. -
NJ näyttelyt

ei näyttelymenestystä
VSN näyttelyt

ei näyttelymenestystä
Sijoitukset
pvm JAOS, ohjastaja luokka 0/0

Päiväkirja

00/00

Päiväkirjamerkintä
© kirjoittaja