RB

Päiväkirja

'Kunhan menee läpi' ja 'jos saatais edes hyväksytty tulos' ovat varmaan niitä tyypillisiä, vähätteleviä tokaisuja, joita sitten Rushockin mailla ei ole tavattu viljellä. Tai ei ainakaan ihan joka ponin kohdalla. Mitä Holmesiin tulee, se antaa moisille ilmaisuille jo vähän syytäkin, ja siispä joku edellä mainitun kaltainen lausahdus kuultiin Chastitynkin suusta hänen startatessaan oriin kanssa kohti ensiarvostelutilaisuutta.

Tytön päässä kävi siinä kohtaa varmasti melko monen moisia mietteitä. Holmeshan ensinnäkin oli jo melko vanha osanottaja kyseisiin kisoihin, mutta ori kun oli mitä oli, niin se lähteminen oli vähän venynyt. Ensin odoteltiin, että se vähän komistuisi ja sitten odoteltiin, että se viisastuisi. Oliko se seitsemän vuoden iässä kun joku satunnaisempi tuttavuus tuli kehaisseeksi, että siitähän on kasvanut ihan ponin näköinen eläin. Siinä kohtaa tytön kasvoille levisi ensin hämmästys ja sitten innostus; laitetaampa poni kantakirjaan! Kyseisen suorituksen - eikä ihan vähäisen sellaisen, saihan Holmes täysin odottamattoman II-palkinnon! - jälkeen piti sitten päästä näyttämään ori ensiarvostelussakin. Kun on tarpeeksi mustaa valkoisella siitä, että poni näyttää hyvältä ja vielä osaakin jotain, niin ehkä se silloin on niin.

Kuka tahansa paikalla ollut voinee sanoa, että päivä meni Holmesin osalta varsin mallikkaasti. Toisaalta kukaan ei ollut mitään suurempia ongelmia odottanutkaan, oikeastaan jonkinlainen ongelmantynkä olisi tämän oriin kohdalla katsottu ehkä jopa eduksi. Chastity toki tunsi poninsa eikä siltä ihmeitä odottanutkaan, tokko tässä kohtaa enää edes toivoi, ja Holmes suorittikin tasaiseen tahtiinsa, painuen tuskin kenenkään mieleen. Koko tilaisuus kaikkinensa ei oriin kohdalla tuonut niin minkäänlaisia yllätyksiä, paitsi kenties rakenteen, joka tässäkin yhteydessä sai suitsutusta ja sai Chastityn uudemman kerran ihmettelemään missä kohtaa hänen ruma ankanpoikasensa olikaan varttunut joutseneksi.

Päiväkirja

Holmesin elämä, se oli ollut mahtava. Ainakin ponin itsensä mielestä. Toki työtä oli riittänyt, se oli selvä, kun sattui asustamaan torpassa jonka nuoriso oli alakouluikäisiä ja erittäin innokkaita ratsastajia lajiin ja tyyliin katsomatta. Ei Holmes sitä kyllä suuresti pahakseen pistänyt vaikka joskus joutui käyskentelemään nummilla tunti toisensa perään kikatteleva lapsukainen tai kaksi selässään, ei se liian raskasta ollut, ja aina sai napatuksi hiukopalan sieltä toisen täältä vaivojensa palkaksi. Sitähän Holmes erityisesti rakasti, syömistä.

Erityisen mahtavaa oli kuitenkin kotona. Kesällä oriin aitaus kasvoi vihreää ja se nautti loikoa kyljellään keskellä makean tuoksuista ruohomerta. Talvella ilma taas oli mukavan viileä ja joskus satoi lunta, yhtä valkeaa kuin oriin oma karva oli nykyisin. Se seurasi kiinnostuneena kun nuoremmat ponit leikkivät toisissa tarhoissa puhallellen suuria hiutaleita ilmaan. Hassua touhua kerrakseen.

Jos Holmes saisi päättää, viettäisi se kernaasti aikojensa loppuun näillä kodiksi kutsumillaan nummilla ruohikossa kellien ja ylämaan tuulia haistellen, ja ehkä se tavallaan, tietämättään niin tulisi tekemäänkin.