Jeili

Tosi-Veleho sai lempinimen Tuuve, ihan vaan kun se on jotenkin "Tuuven oloinen". Olkoonkin, että Tuuve on naisen nimi, se nyt vain sopii, eikä pelkästään omistajansa vaan monen muunkin mielestä. Kaikella kunnioituksella kaikkia Tuuveja kohtaan, Tuuve ei suoranaisesti näytä kauhean fiksulta. Sen naamaa koristaa useimiten sellainen viattoman hölmistynyt ilme, joka kielii ennemmin älyn puutteesta kuin sen liiallisuudesta - ei sillä, että sekään suoranainen ongelma olisi, Tuuve vain osaa käyttää aivokapasiteettinsa tarvittaessa itselleen suotuisiin asioihin. Muun muassa hoitotilanteissa, tai ylipäätään tilanteissa, ori saattaa näyttää lepposalle ku lehmä, mutta kaikista kokemuksista päätellen täydellisen typerän ilmeen takana käyvät jatkuvasti rattaat. Rattaat jotka punnitsevat vaihtoehtoja ja määrittelevät kannattavuuslaskelmia. Jos summa on plussan puoleinen, saattaa Tuuve ihan hyvin yllättää juuri kun selkäsi käännät ja toteuttaa sen mitä ikinä olikaan siinä tovin aikana haaveillut.

Tuuve ei nokkeluudestaan huolimatta ole ilkeä hevonen, ei oikeastaan edes huonotapainen jos satunnaista karkailua ei lasketa. Päin vastoin, ori on erittäinkin sydämellinen otus; se tykkää niin ihmisistä kuin muistakin hevosista, oikeammin muista eläimistä lajirajat ylittäen. Siis siihen rajaan asti kun jokin satunnainen asia alkaa ottamaan oikein pahasti hermoon - tähdet eivät ole oikeassa asennossa, aikataulu ei noudattanut totuttua järjestystä tai aamupakeitossa oli kärpänen - ja Tuuvesta tulee bridezilla. Sitten harmittaa ja kiukuttaa niin vietävästi, että tuhinan ja puhinan voi kuulla Pohjois-Karjalan perämetsistä Helsingin torille. Vaan eipä hätiä sittenkään, niin kauan kuin herkkuvastaava on hoitanut hommansa, pääsee tämänkin kovan pojan tantrumeista kohtuullisilla lepyttelytoimilla yli. Tie tosimiehen sydämeen käy nääs vatsan kautta. Joo, okei, onhan Tuuve hieman yhden ihmisen hevonen, mutta sekin asia hetkellisesti unohtuu kun neuvotteluvaltit ovat sopivan makoisat.

Aivan odotuksien kaltaista kenttäratsua Tuuvesta ei kehkeytynyt, mutta tomuksi murtuviin haaveisiin oltiin onneksi Jeilissä jo totuttu. Ei muuta kuin rakentelemaan heikoista palikoista edes suurin piirtein esittelykelpoista eläintä. Onhan Tuuve sentään hyvillä hoksottimilla varustettu, joten suhteellisen helppoa sen koulutus on ollut, siis niiden itkupotkuraivareiden ja "oman ihmisen" perään marisemisen ulkopuolella. Isältä perityt hyvät liikkeet, joita ori osaa myös halutessaan käyttää ja näyttää, katoavat jonnekin puuttuvan herkkyyden taakse. Tuuven kanssa saa nimittäin käyttää joskus ihan ratakiskoa jos sen haluaa kulkevan suuntaan A ja tekevän asian B. Hirveästi ei oriin kanssa pääse esteradoillakaan kyvyillä keulimaan kun Tuuven mielestä koko touhu on vähän tyhmää, ne esteethän voisi vähemmällä vaivalla kiertääkin! Vaatii siis aktiivista ratsastusta ja tukemista jos haluaa Tuuven kanssa selviytyä puhtaasti esteiden yli. Syystä tai toisesta maastossa esteet kuitenkin maistuvat ja ylittyvät kuin paremmaltakin kilpahevoselta, ja muutenkin maastoilu on Tuuven mielestä ihan kaikkein antoisinta puuhaa, eikä siihen ihan välttämättä tarvita ratsastajaakaan!