Jeili

Päiväkirjamerkintä © omistaja

Näin kevätaikaan on vähintäänkin kohtalokasta jalkautua vierailemaan muiden talleilla. Varsoja siellä, varsoja täällä ja joku vielä tuollakin. Joka puolella siis, varsoja varsoja varsoja! Mä olin pitänyt ostohousuja enemmän tai vähemmän narikassa jo pidemmän tovin, mutta niinhän siinä kävi, että tehdessäni pienen viikonloppuvisiitin Hiivuriin, löysin itseni keskeltä keväistä varsomisbuumia. Paha virhe, paha!

Ananaksia on ehkä pienin suomenhevosvarsa jonka mä oon ikinä nähny! Se siis näytti ihan ponivarsalle, mikä oli hassua, sillä sen emä kuitenkin oli ihan hevoskokoinen ilmestys. Siitä huolimatta, että varsa kynti koko ajan turvallaan milloin missäkin ojassa (oikeastaan ihan tasaisella maallakin), aloin nähdä pienessä ja pipurisessa rautiaassa tulevan estehevosen piirteitä. Sen emä oli niin tasokas ja isäkin oikein kyvykäs, että mikä voisi mennä pieleen? Esimerkiksi kaikki.

Kouluvalmennus © enna

Ananaksia oli yksi ensimmäisistä kasvateistani, jotka myytiin Hiivurin ulkopuolelle. En olisi voinut olla onnellisempi, kun se sai kodin Serenan luota Jeilistä. Aikaa oli kulunut ja mun oli pitänyt monesti pistäytyä moikkaamassa pikkuista Nasua, mutta jotenkin aika ei riittänyt mihinkään ylimääräiseen, kun oma talli paisui paisumistaan ja valmennettaviakin riitti omien hevosteni lisäksi. Päätin kuitenkin raivata kalenteriin aikaa ja soitettuani Serenalle sovimme kouluvalmennuksesta maaliskuun loppupuolelle. Varasin tälle reissulle koko päivän, sillä halusin käyttää hyväkseni myös sen mahdollisuuden, että pääsisin näkemään Jeilin muitakin hevosia oikein paikan päälle. Vaikka ostolakossa olinkin, ei se poissulkenut sitä, että omat tammani tarvitsivat jälkikasvuaan varten välillä oreja muistakin talleista. Eipä tämä nyt kasvattini asioihin liity, mutta kyllä Kummitus ja Hukka tekivät melkoisen vaikutuksen, etenkin kyseltyäni vaivihkaa Serenalta niiden suvuistakin.

Lopulta menimme talliin, jossa Nasu odotteli karsinassaan hölmö ilme kasvoillaan. Pieni rautias tamma oli hyvässä kunnossa ja hyvin luottavaisen oloinen tyyppi. Mut teki niin onnelliseksi, kun näin omien kasvattieni voivan hyvin. ”Eipä tästä nyt kovin kummoista kisaratsua ole tullut, kauhean korkealle ei olla päästy eikä kyllä kovinkaan hyvin olla sillä omallakaan tasolla pärjätty, mutta ihan kelpo kaveri tää on ja pari ihan kivaa varsaa se on kyllä tehnyt”, Serena selitti ja samalla tuijotteli kasvattiani lempeä hymy kasvoillaan. Mulle ei ollut tärkeintä kasvattieni kohdalla maine ja menestys, vaan nimenomaan se, että niillä oli merkitystä jonkun suomenhevosihmisen elämässä. Niin kuin Nasulla oli merkitystä Serenalle.

Kaiken sen höpöttelyn, hevosten esittelyn, Nasun rapsuttelun ja pienen kahvitteluhetken jälkeen pääsimme itse asiaan, eli kouluvalmennukseen. Serenan hevosenhoitaja varusti Nasun sillä välin, kun me olimme kahvittelemassa ja kun pääsimme maneesiin asti, oli tammaa jo kävelytettykin hyvän aikaa niin, että pääsimme kivasti aloittamaan suoraan työskentelyn. Alkuverryttelyssä pyysin Serenaa tekemään niin kuin normaalisti Nasun kanssa tekee ja tarkkailin ratsukon menoa silmä tarkkana. Nasu oli selkeästi vähän hosuli, se jo verryttelyn aikana sekosi muutamaan otteeseen jalkoihinsa, eikä ollut kaukana, ettei se olisi kerran käynyt turvallaankin. Serena tuntui selässä jo tottuneen tähän kömpelöön verryttelyyn, eikä tuntunut edes huomaavan Nasun sekoiluja, vaan tasaisena tukena auttoi pientä tammaa eteenpäin. Kun Nasu alkoi vertymään, alkoi menokin näyttää jo hieman paremmalta. Sitä sai auttaa aivan kamalan paljon, että se pysyi suorassa ja jalat omilla paikoillaan, mutta kyllä se näytti jopa ihan näppärältäkin peliltä välillä.

Alkuverryttelyn jälkeen otimme alkuun hyvin yksinkertaisia taivutuksia ympyrällä, vuoroin sisään- ja vuoroin ulospäin. Nasu keskittyi kieli keskellä suuta ja pyrki kyllä tekemään kuin pyydettiin. Jos jotain hyvää, niin ainakin Nasu oli suhteellisen notkea ja sen käynti oli hyvin tasapainoista. Taivutuksia jatkettiin myös ravissa, mutta laukassa emme lähteneet haastamaan Nasua liikaa. Tämän pienen taivuttelutreenin jälkeen jatkoimme samalla teemalla ja pyysin Serenaa tekemään pitkän sivun alussa pienen voltin ja jatkamaan sitten avotaivutusta uraa pitkin ja kun Nasu oli mennyt sopivan pätkän avoa, siisti, rauhallinen suoristus ja laukannosto. Laukannoston jälkeen jatkettiin lyhyelle sivulle, jossa tehtiin iso pääty-ympyrä kunnolla taivuttaen ympyrän kaaren mukaisesti, ympyrän jälkeen käyntiin siirtyminen ja tehtävä alkoi alusta.

Jätimme avotaivutukset alkuun lyhyiksi pätkiksi, jotta saimme onnistumisia alle niin, että Nasukin pääsisi kunnolla jyvälle siitä, mitä tänään oli tarkoitus tehdä. Tarkkaavaisesti se suoritti ja tamma oli hellyttävän kuuliainen, jos sillä vain olisi ollut kapasiteettia, olisi se tehnyt ratsastajan eteen mitä vain. Serena ja Nasu työskentelivät hyvin yhdessä, ja siitä mulle tuli tosi hyvä mieli. Tehtävä sujui ihan mukavasti, välillä avon kanssa oli hankaluuksia, mutta laukkaosuudet sujuivat oikein näppärästi. Teimme tehtävää kumpaankin suuntaan, vasempaan kierrokseen avotaivutus oli tammalle asteen verran helpompaa, joten jätimme siihen suuntaan toistot vähän vähemmälle.

Kun olimme kummatkin tyytyväisiä Nasun suorituksiin, annoin Serenalle luvan kevennellä kumpaankin suuntaan rennosti kevyellä tuntumalla. Nasu töpsötteli menemään oikein ylpeänä siitä, että oli suoriutunut hienosti tänään. Serenakin vaikutti tyytyväiseltä siihen, että Nasun hyvä päivä sattui olemaan juuri silloin, kun se oli kasvattajansa silmän alla. Olin enemmän kuin tyytyväinen tähän pikkuiseen kasvattiini ja oli ihana huomata siinä pieniä yhtäläisyyksiä kummastakin sen vanhemmasta, jotka olivat molemmat tärkeässä osassa oman suomenhevoskasvatukseni alkutaivalta.