Jeili

• Etusivu
• Tallista
• Asukkaat
• Kasvatus

virtuaalitalli :: virtuaalihevonen

YHTEYS
tallia ylläpitää Serena, VRL-09334
serenavirtuaali@outlook.com

Päiväkirjamerkintä (kirj. Serena)

Kyllähän myö tiiettiin kun tähän leikkiin lähettiin, että Suskin varsasta voi tulla ihan mitä tahansa. Ja ennakoitiin. Valittiin hyvä ori; vaikka Huumalla on hyvä suku ja se on itsekin todella kapasiteetikas, painoi vaakakupissa eniten oriin miellyttävä luonne sekä hyvä ratsastettavuus. Tottakai toivottiin, että voikon hurmurin geenit jyrää Suskin vastaavat 6-0. Valmistauduimme koettelemukseen käymällä varsankoulutuskursseja ja lukemalla aiheesta seikkaperäisiä oppaita, ei sillä etteikö nämä taidot olis jo hallussa, mutta kertaus on opintojen äiti, varsinkin jos on mahdollista, että joutuu koulimaan itseään Luciferia. Jo ennen laskettua aikaa alustimme tulevaa varsamyyntiä vinkkailemalla "upeasukuisesta" ja "varmasti kapasiteetikkaasta" hevoslapsesta vähän siellä ja täällä, ei hemmetissä tule tämä kaveri jäämään kotiin nääs! Lopulta tallensimme kaikkien kylän eläinlääkäreiden, lähimmän metsästäjän sekä papin numerot puhelimiemme hakemiston A-kohtaan, jotta olisimme valmiita toimimaan kun varsa synnyttyään murhaa, paloittelee ja syö emänsä - tai toisinpäin.

Siltikään emme olleet ihan tarpeeksi valmistautuneita.

Suski alkoi varsoa iltamyöhään. Jossain vaiheessa tilanne alkoi näyttää siltä, että homma ei etene. Niin, ja eikä puhettakaan, että meillä olis ollu mitään asiaa todennäköisesti seitsenpäistä ilmestyskirjanpetoa pukkaavan mamman boxiin. Onneksi eläinlääkäri pääsi paikalle nopeasti, tuikkasimme Suskille rauhoittavaa ja aloimme auttamaan varsaa maailmaan. Sehän oli tietenkin nurinpäin, takaperin ja vaikka mitä, eli niinku perse edellä puuhun tässäkin asiassa. Tohtori sai sen kuitenkin käännettyä ja pian meillä oli kätösissämme pilvessä oleva tammamamma ja lähes eloton varsa. Tosin emme ehtineet juuri kissaa sanoa kun eläinlääkäri jo elvytti hevoslapsen vankasti tähän maailmaan ja varsin pian se pirulainen oli jaloillaankin.

Kiitoksena näkemästämme vaivasta kasvoi varsasta hirviö. Sen opettaminen hevostavoille on ollut täyttä tuskaa. Yksikään varsa ei ole tähän mennessä aiheuttanut näin paljon ylimääräisiä työtunteja ihan perus arkisissa käsittelytilanteissa, puhumattakaan mustelmista ja harmaista hiuksista. Myös emolleen se kettuilee varsin avoimesti; Suski komentaa lapsostaan ja tämä luimii takaisin. Ja sitten se vetää pitkällä askeleella ja kaula kaarella täysissä egobuusteissaan pitkin tarhaa kuin maailman omistaja. Olemme hyvin lähellä tilannetta jossa saatamme jopa maksaa ihmiselle joka vain hakee tämän eläimen pois meidän tontiltamme eikä varsa ole edes vieroitusikäinen.

Estevalmennus, Irina Talvio (kirj. Serena)

Olimme lähteneet Viljan kanssa Vihtavuon tilalle valmentautumaan, minä Suskilla ja Vilja Liinulla. Suski oli jo alku verkassa oma veemäinen itsensä ja mie kirosin jo kymmenen minuutin sisään koko valmennuksen. Irina rääkyi jatkuvalla toistolla mulle "pehmeät kädet, pehmeät kädet" ja Vilja hykerteli omassa satulassaan tyylipuhtaita voltteja Liinun kanssa tehden kun mie ähkin naama punaisena kuolaimeen purevan ja kiihdyttelevän ratsuni kanssa.

Maneesissa oli kaksi kahden esteen sarjaa, toinen pidemmällä ja toinen lyhyemmällä välillä, toiselle lähestyttiin suoraan ja toiselle mutkasta. Tehtävänä oli ratsastaa sarjat joko pitkällä tai lyhyellä askeleella. Suskin mielipide asiaan oli selvä jo ennen alkua sen potkaistessa lämmittellessä yhden esteistä nurin.

Pitkällä askeleella homma meni melko hyvin, Suski kielsi vain yhdesti ja pukitti kahdesti, mutta ei pudottanut ja askeleetkin osuivat hyvin kohdalleen. Toki Liinun ja Viljan maltilliseen ja täydellisyyttä hipovaan suoritukseen verrattuna meidän touhu näytti lähinnä harrastelulta.
Toinen juttu olikin sitten lyhyemmän askeleen kanssa. Suski väisti tai kielsi ensimmäiset kolme lähestymistä ekalle esteelle. Irina käski antamaan ohjaa ja ratsastamaan istunnalla, mutta sitten tamma ei taas lyhentänyt alkuunkaan. Pukiteltuamme kolmannen kerran esteen ohi laitoimme Liinun ja Viljan suorittamaan ensin pari kierrosta (taas kuten oppikirjassa..) kun taas minä ja Suski neuvottelimme pääty-ympyrällä askeleen sopivasta pituudesta.

Loppujen lopuksi, lukuisien yritysten ja kahden putoamisen jälkeen saimme yhden tyydyttävän suorituksen jolla emme saaneet ihan niin montaa askelta mahtumaan esteiden väliin kuin Vilja ja Liinu, mutta enemmän kuin ensimmäisillä kierroksilla. Irina toki, ihan aiheellisesti, napisi meille vielä puoli tuntia valmennuksen jälkeenkin, mutta mitä voin sanoa - Suskin kanssa on yritetty mennä sieltä mistä aita on matalin, koska se on niin haastava. Eikä tee tiukkaa myöntää sitä.

Match show (kirj. Ireth)

Ihastuttava Suskimme pääsi tänään edustamaan Viisikkoa ja viisikkolaisia Adinan mätsäreissä. Luokaksi valikoitui liikeluokka, eli rakennearvostelua ei ollut, vain liikkeitä katsottiin. Suomenhevonen olikin innoissaan tällaisesti touhusta ja liikkui todella energisesti, iloisesti ja innokkaasti. Tuomarikin naureskeli että harvoin hevoset näin innostuvat ihan vain näyttelyissä. Parinamme oli amerikanravuritamma, joka liikkui myös kauniisti, mutta meidän Suskipa meni ja nappasi punaisen nauhan! Punaisten kehässä ei sitten enää menestystä tullut, mutta olemme tähän tulokseen enemmän kuin tyytyväisiä, tamma kuitenkin käyttäytyi järkevästi, esiintyi hyvin ja oli muutenkin mukavaa mätsäriseuraa. Tietenkin kädet olivat ruvella kehäesiintymisen jälkeen tamman rauhoittelusta, mutta siihen on Suskin kanssa (ikävä kyllä) saanut tottua. En voi kyllä lakata ihmettelemästä miten Ymmi sai aikaiseksi näin pahansisuisen varsan!

Kun tammalle on tullut ikää hieman lisää se on myös fiksuuntunut kovasti, eikä enää aiheuta niin paljoa harmaita hiuksia meille ihmisille. Ei Suski kyllä vieläkään mikään ihan helppo hevonen ole, eikä sellaiseksi varmasti koskaan muutukaan, mutta onneksi se on edes hiukan rauhoittunut. Kilpailunsa se on jo kilpaillut, kuukausittaisia cupeja lukuunottamatta, mutta muutoin se elää edelleen aktiivista käyttöhevosen elämää: valmentautuu, liikkuu paljon, ulkoilee isossa tarhassa kellon ympäri ja aina välillä hoitaa myös siitostamman tärkeitä tehtäviä. Tamman ensimmäinen varsa syntyi Suskin ollessa melko nuori ja sen raudikko hoitikin hyvin. Nyt olen yrittänyt etsiä toista oria, jotta saisin Suskista uuden varsan, mutta hiljaa hyvä tulee.

Kilpailutulos: PUN

Kouluvalmennus (kirj. Ireth)

Suski vaikutti aluksi hieman laiskalta, mutta kun kokosit ohjat käteen alkoi tammakin jo heräillä. Aluksi taivuttelit ratsuasi kumpaankin suuntaan volttien avulla ja kun raudikko alkoi myödätä ja kulkea oikeinpäin, pääsitte aloittamaan varsinaisen tehtävän. Teitte voltit jokaisessa kulmassa ja pitkillä sivuilla pyysit tammaa lisäämään ravia. Lyhyet sivut menitte lisättyä käyntiä, joka tuntui tuottavan hieman ongelmia, sillä Suski oli kovasti nostamassa ravin heti kun hiemankin annoit sille pohkeita. Muutaman kerran ja useiden volttien jälkeen sekin ymmärsi jutun jujun ja lisätty käynti sujui erittäin hyvin. Kahden onnistuneen harjoituksen jälkeen nostit laukat molempiin suuntiin ennen kuin otit tamman kokonaan käyntiin. Seuraavaksi olikin tarkoitus hioa takaosankäännöstä. Aluksi ratsusi sähelsi koko ajan jotakin, eikä tuntunut lainkaan ymmärtävän mitä siltä vaadit, mutta kun annoin sinulle lyhyen raipan mukaan alkoi työskentely sujua huomattavasti paremmin. Vieläkin tehtävä tuotti ongelmia, muttei niin paljon. Lopetimme tämän tehtävän heti kun se oli kerran mennyt hyvin, sillä tamman mielenkiinto näytti hiipuvan. Loppuverryttelyn suorititte laukassa, jota emme tänään kovin paljoa työstäneet, koska se vaikutti olevan teidän vahvuutenne. Kaiken kaikkiaan valmennus meni erittäin hyvin, vaikka ratsusi välillä hieman pitkästyikin. Jonkinlaista jumia tammalla tuntuu olevan kyljissä, joten hierojan pyytäminen ei olisi lainkaan huono ajatus.

Päiväkirjamerkintä (kirj. Jannica)

Viikonlopun kunniaksi arpaonnella minulle osui Suskin maastoilu. Kateellisia ilmeitä ei juuri ratsuttajissa näkynyt, en yhtään ihmetellyt, olinhan tavannut tamman jo viime vuonna Adinan mätsäreissä, eikä se varsinaisesti ollut kaikista hyväkäytöksisin mitä maastoiluun tuli, tai ylipäänsä mihinkään.. Kävelin hakemaan Suskia tarhasta, ilma oli sentään hyvä maastoilua silmällä pitäen, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteitakin oli saatu, niin että meinasi tulla fleecetakissa kuuma.

Varustettuani tamman (siihenkin tuhraantui aikaa vaikka kuinka, koska se ei nähtävästi ollut hoitaessakaan mikään helpoimmasta päästä) talutin sen pihalle ja nousin jakkaralta kyytiin. Lyhensin jalustimet ja kiristin vyötä, sitten olimme valmiita lähtöön. Alkukävelyn jälkeen Suski oli ravissa melko vauhdikas, mutta tyyntyi lopulta ravaamaan haluaamani tahtiin, koska polku oli hieman epätasainen. Ravattuamme aikamme tulimme järvelle, se oli tietenkin vielä jäässä, muttei kestänyt enää Suskin painoa. Niinpä jatkoimme rantatietä pitkin eteenpäin kohti metsikköä ja laukkasuoraa. Hidastin käyntiin hetkeksi ennen sinne tuloa, Suski heitti päätään hermostuneena, tiesi kai mitä tuleman piti.

Päätin nostaa laukan, vaikka tiesin, että tammalta saattoi odottaa likipitäen mitä tahansa. Yllätyksekseni Suski nosti laukan rauhallisesti ja jatkoi tasaista tahtia eteenpäin puksuttaen. Hyvillä mielin ohitimme risteyksen, jossa otin käyntiin. Toisessa haarassa huomasin pienen noin 40-senttisen puunrungon. Kävimme tarkastamassa sen toisen puolen ja hyppäsimme sitten laukassa tuon pienen esteen. Suski vähän kiihdytteli esteelle, mutta pysyi hallinnassa helposti siltikin. Suski hyppäsi hyvin ja jatkoimme laukkaa vielä ylämäkeen saakka rauhallisesti. Sen laella otin käyntiin, kävelimme alamäen varoen, koska se oli vähän jäässä vielä. Loppumatkan kävelimme kotiin ja pihassa tulin alas taluttaen tamman talliin hoidettavaksi.