Jeili

Jos miettii mistä punainen tamma on saanut niinkin temperamenttisen ja kilpailunhaluisen luonteen, riittää kun vilkaisee vähän sukua. Sen emän puoli on täytenään ravureita eikä ihan huonojakaan sellaisia ja se tietynlainen "verta, hikeä ja kyyneleitä" -mentaliteetti näyttää periytyneen.

Hiesutonttu on tuttu nimi ravipiireissä. Tulisen punainen, hulmuavaharjainen rautias on voittanut isoja lähtöjä ja isoja summia, vaikka mitään kuninkaan titteliä ei vitriinistä löydykään. Uransa alkuvuosina oria käytettiin jalostukseen hövelemmin, mutta sittemmin oriille toivottiin ravivarsoja. Kielo on siis niitä harvoja ratsu- ja puskapuolen jälkeläisiä joita Hiesutontulta löytyy. Mainittakoon, että siskopuoli Santakirppu on myös menestynyt kenttäratsu, joten sieltä isänkin puolelta lienee jokunen hyvä geeninpuolikas tullut, vähintäänkin luonteeseen, joka myös Hiesutontulla oli tulta ja tappuraa. Ori on sittemmin menehtynyt jouduttuaan onnettomuuteen kilpailuissa.

Hiesutonttuakin tutumpi nimi jopa vähemmän raveja seuraavien korvissa on tämän isä Hirmukko. 165cm korkea musta oriinjärkäle oli aikanaan pahamaineinen vastus kilpailussa kuin kilpailussa ja se juoksi kunnioitettavaan 14 vuoden ikään asti, voittaen useita nimekkäitä lähtöjä, monia useampaankin otteeseen. Luonnekin tällä hevosella tiedettiin ihan yleisesti omalaatuiseksi ja sen selkkauksista syntyi monesti ravikansan hupia. Jälkeläisiä ori jätti satoja, joihin mahtuu useampikin nimekäs ravuri. Myös Hirmukon isä Marraskeron Hirmu oli tunnettu, mutta moninkertainen ravikuningatar Naulakko lienee se tämän suvun helmi.

Kontrastina edellisille Nuttulan Aavetanssi ei itse menestynyt koskaan kovin hyvin. Aavetanssin vanhemmat olivat kumpikin tahoillaan nimekkäitä hevosia, mutta lahjat eivät tammalle asti näyttäneet riittävän ja se siirtyikin jo 8-vuotiaana siitoshevosen ja oloneuvoksen virkaan. Yllättäen se kuitenkin jätti hyviä varsoja ja maksoi leipänsä sillä keinoin, samalla kun toimitti naapuruston lasten puskaratsun virkaa.

Ketunheilan elämäntyö tapahtui ratsastuskoulussa, jonka palvelukseen se siirtyi jo 4-vuotiaana. Tamma oli tuntihevosia sieltä paremmasta päästä, mutta muutamia seurakisoja lukuunottamatta "pelkkä tuntsari" silti, kunnes sen tiet kohtasivat Hilja -nimisen tytön kanssa. Tyttö kävi tunneilla ja kuten kaikki kunnon heppatytöt, säästi joka ikisen roposensa omaan hevoseen. Täytettyään 15 ja ratsastettuaan pääasiassa Ketunheilalla viisi vuotta, sai Hilja mahdollisuuden ostaa tamman itselleen. Hilja veikin Ketunheilaa vielä eteenpäin ja kaksikko kisasi kenttää aina helpoissa luokissa asti.

Ketunheilan vanhemmista kumpikaan ei ollut kovin tunnettuja nimiä ja suvusta voikin lähinnä nostaa Rastin Kaskisen, joka näytteli taitojaan koulukentillä ja jätti isohkon jäljen koulusuokkien sukuihin. Tämän varsa Ketunkiusa oli kuitenkin lähinnä harraste- ja puskaratsu joka näki elämänsä aikana useammankin kodin. Ketunheila oli tamman ainoa varsa. Myöskään Pilviheili ei suurta menestystä saavuttanut, muuta kuin että oli hienoin pistein kantakirjattu ja erikoisen värinen mustanvoikko, herasilmäinen ori. Pilviheili kilpaili kyllä ensimmäisellä omistajallaan niin koulussa kuin esteilläkin hieman, mutta kotia vaihdettuaan painui aika visusti unholaan ja jätti vain kymmenisen jälkeläistä.