Jeili

• Etusivu
• Tallista
• Asukkaat
• Kasvatus

virtuaalitalli :: virtuaalihevonen

YHTEYS
tallia ylläpitää Serena, VRL-09334
serenavirtuaali@outlook.com

Kouluvalmennus, © VRL-10878

Tälle päivälle minulle oli siunaantunut Kuunon liikuttaminen. Ja ihan oikeasti voidaan puhua siunaantumisesta ilman sarkastisuuden hiventäkään. Tämän orin selkään kun istahtaa on meno lähes poikkeuksetta todella mukavaa. Jo heti alkuverryyttelyistä lähtien Kuuno oli kuulolla. Hieman minun piti sitä pohkeelle herkistää erilaisilla siirtymillä askellajista toiseen kuin myös yhden askellajin sisällä. Tein myös pysähdyksiä, joissa myötäsin ehkä jopa liioitellustikin orin tehdessä tehtävän oikein, mikä sai sen käyttämään takajalkojaan.

Päätin aloittaa varsinaisen työosuuden kolmikaarisella kiemurauralla. Etenin kaarevat osuudet laukassa ja suorat pätkät ravissa. Kiinnitin laukannostoissa huomiota etenkin sisäohjaani, jonka oli annettava riittävästi tilaa Kuunolle polkemaan alleen ja venyttämään laukanpuoleista etujalkaa eteen. Laukkapätkät suoritimme melko hyvin, mitä nyt pystyin sanomaan siitä tuntumasta, mikä minulla oli hevoseen. Ravipätkillä olin aluksi hieman liikaa kiinni ohjassa, minkä vuoksi ravista tuli jännittynyttä Kuunon niskan noustessa tarpeettoman paljon. Muutaman pienen korjauksen jälkeen ja uskallettuani rehellisesti antaa vapautta Kuunolle myös ravipätkien aikana, saimme aikaan hyviä suorituksia. Kuuno kun ei ollut mikään ruutitynnyri, joka lähtisi arvaamattomasti riehkaamaan, oli vapauden antaminen loppujen lopuksi aika helppo tehtävä suorittaa.

Päätin jatkaa vielä samaisella teemalla eli laukannostoilla. Ohjasin Kuunon pääty-ympyrälle, jossa jatkoimme ravissa. Tein vastataivutuksien kautta laukannostoja eli taivutin Kuunoa ympyrällä ulospäin, minkä jälkeen suoristin ja annoin nostoavut. Olin erityisen tarkka ulko-ohjan tuesta ja siitä, etten yhtään ottanut sisäohjasta kiinni. Pari kertaa minä itse mokasin laskiessani hevosen askeleet hieman väärin, ja tästä johtuen laukka ei noussut sillä samaisella sekunnilla, kun ohjeet siihen annoin. Kuuno teki kuitenkin kokoajan työtä käskettyään ja mikäli ei tehnyt, oli ongelma lähinnä minussa. Heti kun Kuunolla vain oli mahdollisuus, se kyllä suoritti tehtävät parhaansa mukaan. Se onkin tässä hevosessa se, mistä pidän ja minkä takia voisin jopa sanoa olevani korviani myöten rakastunut tähän ratsuun.

Päiväkirjamerkintä, © Serena

"Apuaautakuunollaonjokuhätänä!" Huuto kantautui varmaan naapuriin saakka kyynelposkisen pikkutytön rynnistäessä kuin myrskyn edellä sisään ulko-ovesta. Mie suhtaudun lasten huoliin ja murheisiin yleisesti ottaen melko suurella rauhallisuudella, usein kun katastrofi on laatua järkyttävä takku harjassa tai kavioon jumiutunut pikkukivi. Siinä kohtaa Jeminnan järkytyksestä kalpea ilme meinasi vallan herättää jopa huvitusta, mutta saipa se kuitenkin nostamaan takapuoleni kahvipöydän äärestä ja löntystämään talliin.

Oriin ilme oli liki yhtä vakava kuin tytön ja se kyyhötti karsinassaan apean näköisenä. Ei kuulunut tyypillistä hörinää eikä turpa ojentunut hapuilemaan rapsutuksia - jopa Kuuno oli selvästi sitä mieltä, että tilanne oli ikävä. Fiksuna hevosena Kuuno myös teki hyvin selväksi mikä mieltä painoi; jos ei lepuutukseen koukistunut etunen vielä kertonut tarinaansa tarpeeksi selkeästi, kumarsi ori vielä varmemmaksi vakuudeksi päänsä ja hövelsi kinttua huulillaan kuin sanoen "katso nyt, tämä on rikki".

Ja rikkihän se oli. Kumarruin sivelemään kuumaa ja turvonnutta jalkaa. Varsinaista aristavaa kohtaa tai pinnallista vammaa en löytänyt, mutta sehän ei vamman vakavuutta lainkaan lievittänyt. Takaraivossa kolkutti tarhojen paikoin jäinen kunto. Oliko onnettomuus vain odottanut tapahtumistaan? Sitä oli kuitenkin turha nyt jossitella. Naputtelin eläinlääkärin numeron puhelimeeni samalla kun komensin Jeminnan taluttelemaan oriin pesuboksiin ja kylmäämään sen jalan. Eläinlääkäri oli tietenkin jossain hornanhevontuutissa ja sillä oli kiireellisiä keikkoja ainakin vielä pari ennen kuin ennättäisi tutkimaan Kuunoa, siispä ei auttanut muu kuin tehdä oriin olo mukavaksi ja odotella. Ja odotella. Ja vielä vähän odotella. Tai no en minä laakereillani levännyt, toisin kuin lempihevosensa kuntoa vartioiva Jeminna, mutta kieltämättä kilpahevonen ja jalkavaivat olivat yhdistelmä joka varmasti sai kenen tahansa hevosihmisen niskavillat pystyyn.

Loppujen lopuksi eläinlääkärimme Saran arvelut olivat hyvin pitkälti samoja mitä meikäläisen; jonkinasteinen jännevamma. Lepoa, kipukkaa ja kylmäystä, siinä olivat Kuunon rohdot kunnes muutaman päivän kuluttua ultraisimme koiven nähdäksemme mitä sen sisällä tapahtuu. Siihen saakka saatoimme vain toivoa pikaista paranemista herrasmiesoriillemme ja taata sille mukavat sairaslomapäivät.