Kuollut 9/2022 ; Eeden menehtyi vaikean varsomisen seurauksena.
Rotu, skp | Englannintäysiverinen, tamma | |
Väri, korkeus | Tummanruunikko (Aa Ee), 168cm | |
Syntymäaika | 04.02.2019 GB 20 vuotta | |
Rekisterinro | VH20-006-0165 | |
Kasvattaja | Michael Firth | |
Omistaja | S. Malvalehto (VRL-09334) | |
Koulutus | Kenttäpainotus |
Laukkasukuinen täykky. Kauan minä olin ajatuksella leikkinyt, vaan nyt se oli sitten totisinta totta ja hevonen pihassa. Eden of Orchids oli osunut mun silmiin erään hevosvälityksen sivuilla. Juoksijana se ei tietenkään ollut menestynyt ja hintakin oli näin ollen halpa. Tammaa kuvattiin rauhalliseksi, ilmeisesti sitten liiankin, ja kiltiksi, mutta ennen kaikkea sen rakenne miellytti minua. Se näytti soveltuvammalta ratsujalostukseen kuin mikään täysiverinen jota olin siihen mennessä ihmetellyt. Se näytti kivalle hevoselle, joten arvelin, että jos minä aioin tätä kokeilla niin nyt oli se tilaisuus.
Huom. Eeden asuu Turussa Isla Kuvajan ratsastettavana.
Eeden on niin raukean rento hevonen, että jopa minä hieman yllätyin, vaikka olin nämä luonteenpiirteet sen myyjän suusta jo kuullut. Ei Eeden toki ihan täysin flegmaattinen ole, kyllä se sapelihammastiikeriä karkuun karauttaisi, vaan tammapa tietää, ettei moisia elikoita tässä ajassa hiiviskele joten ei huolta. Eeden ei anna elämän pienten tai isompienkaan vastoinkäymisten häiritä, mikä lienee ihan hyväkin asia - kyllä niitä herkemmästä häiriintyviä hevoseläimiä maailmassa riittää ilman Eedeniäkin.
Ei ole tullut vastaan sellaista tilannetta jossa Eeden olisi haastava. Kaikki hoitotoimenpiteet hoidetaan asiallisesti ja usein hieman ekstrahuomiota hamuten, eikä tammalle tunnu olevan liiemmin merkitystä kuka ja missä näitä toimituksia hoitaa. Joskus Eedenillä saattaa olla hieman hitaat hoksottimet ja huomio unohtuu aivan väärään asiaan, vaan se ei liiemmin arkielämässä haittaa.
Ratsastettaessakin Eeden on rauhallinen ja se onkin kotitallillaan kunnostautunut valmennus- ja kilpailuhommien ohella myös tuntiratsuna. Tamma hakeutuu helposti ja kauniisti muotoon, eivätkä liikkeetkään ole hassumman näköiset. Toki Eeden ei hirveän tasokas kapasiteetiltaan ole, mutta omalla tasollaan se suorittaa tasaisesti. Ongelmana tamman kanssa on lähinnä saada se liikkumaan energisemmin ja herkemmäksi avuille. Siinä Eedenin ratsastaja Isla onkin haka ja kaksikko tekee ihan hyvää suoritusta kilpakentillä.
isä Cactus Cameo XX tprn 171cm, EVM |
ii. Desert Dawn XX prn 173cm, EVM |
iii. - |
iie. - |
||
ie. Camouflage Girl XX trn 167cm, EVM |
iei. - |
|
iee. - |
||
emä Divine Presence XX rn 168cm, EVM |
ei. Light Sighting XX rnkm 164cm, EVM |
eii. - |
eie. - |
||
ee. Destructive Phenomenon XX rtkm 160cm, EVM |
eei. - |
|
eee. - |
||
Tutustu hevosen sukuselvitykseen |
---|
rotu | varsan nimi | syntynyt | isä / emä | meriitit |
---|---|---|---|---|
xx | Nox East of Eden | s. 14.04.2022 | isä Hustler 8 | ei meriittejä |
trak | Nox Eileithyia | s. 04.09.2021 | isä Bacchus 8 | ei meriittejä |
koulu | helppo A |
Menestys Näyttelyjeoksen alaisissa näyttelyissä MVA SERT x 00 irtoSERT x 00 Menestys Virtuaalisten shownäyttelyiden alaisissa näyttelyissä SW x 00 CH x 00 RCH x 00 |
esteet | 110 cm | |
kenttä | CIC2 | |
valjakko | - |
pvm | maa | jaos & ratsastaja | luokka | sija |
---|---|---|---|---|
30.11.2020 | KERJ Cup Isla Kuvaja | CIC2 | 1/7 |
Päiväkirjamerkintä
© Serena Malvalehto (VRL-09334)
Kameran sulkimen ääni naksahteli tasaiseen tahtiin. Minä heiluttelin herkkua Zombin nenän edessä kun työkaverini Jukka ikuisti oriin kukoistavaa puutarhaa vasten. Olimme niin keskittyneinä touhuihimme ja ajatustoiminta porottavan keskikesän auringon sumentamana, ettemme heti huomanneet pihaan kaartanutta hevosautoa. Vasta kun kuski huikkasi tervehdyksensä tallipihan suunnilta, tajusin läimäyttää itseäni otsaan.
"Mihin tää aika taas menee," mutisi itsekseni, "ootko muuten ennen nähny laukkahevosta? Tuolla semmone nyt ois."
Laukkasukuinen täykky. Kauan minä olin ajatuksella leikkinyt, vaan nyt se oli sitten totisinta totta ja hevonen pihassa. Eden of Orchids oli osunut mun silmiin erään hevosvälityksen sivuilla. Juoksijana se ei tietenkään ollut menestynyt ja hintakin oli näin ollen halpa. Tammaa kuvattiin rauhalliseksi, ilmeisesti sitten liiankin, ja kiltiksi, mutta ennen kaikkea sen rakenne miellytti minua. Se näytti soveltuvammalta ratsujalostukseen kuin mikään täysiverinen jota olin siihen mennessä ihmetellyt. Se näytti kivalle hevoselle, joten arvelin, että jos minä aioin tätä kokeilla niin nyt oli se tilaisuus.
Siinä se nyt seisoi meidän pihassa ja katselimme yhdessä pölisevää tietä jolla hevosauto kaasutti kohti seuraavaa osoitetta. Tamma seuraili pölypilveä raukeana, hamusi sitten kättä ja seuraavaksi Jukan kaulalla roikkuvaa kameraa. Kaikki tässä hevosessa huokui rauhaa.
"Mä jotenkin ajattelin, että nämä olis vähän eläväisempiä," Jukka tuumasi samalla kun rapsutteli tammasen korvantauksia.
"Niinhän tuota luulis.." hymähdin, pusutin uutta hevostani sitten turvalle ja mutisin jotain 'hieno tamma' tyyppistä samalla kun idea muodostui päässäni. "Hei Jukka, otetaanko tästäki saman tien kuvat?"
Muutamaa hetkeä myöhemmin meillä oli pikaisesti harjattu täysiverinen. Lykkäsin riimunarun syvästi hämmentyneen Jukan käteen ja virnistin.
"Yks kuva. Mä haluun hänet facebookiin hetinyt." Miesparka pyöritteli hieman päätään, mutta pyöräytti sitten lähes ammattimaisin ottein tammasen seisomaan edustuksellisempaa taustaa vasten samalla kun minä hain sopivasti etäisyyttä rakennekuvalle. Se oli kerrasta purkissa. Hieno tamma. Hieno mies.
Kuvagalleria
© kuvaaja ei toivo nimeään mainittavan ei halua nimeään mainittavan