Jeili

Kyllä ysärilapsen sielussa jotakin liikahtaa joka kerta kun Apulannan Ilona? -kappale paukahtaa soimaan. Sitä on diskoissa keinuttu hitaiden tahtiin ja omassa huoneessa itketty nuoruuden tuskaa. Hohhoijaa. Vaan kun uudenpi koevedos Apulanta-linjan jatkajaksi sattui syntymään tammaksi, niin pakkohan se tämä kyseinen biisi oli varsaparan nimeksi liimata. Ilona onkin suloinen tyyppi; hieman herkkä, mutta rauhallinen, kaikinpuolin kovin emänsä kaltainen.

Ilona on sellaista hiljaisempaa hevoskantaa, joka mieluummin seurailee sivusta kuin tekee numeroa itsestään. Jopa altavastaajan asemaankin jäävä voikko näyttäisi viihtyvän mainiosti ilman isompaa huomiota sen enempää ihmisiltä kuin muilta hevosiltakaan, ja se hänelle suodaan. Kuitenkin hoitotoimet sujuvat Ilonan kanssa yleisesti ottaen ongelmitta, joskin uudet jutut sitä kovasti jännittävät ja toisinaan tamma reagoi voimakkaastikin epämieluisiksi kokemiinsa asioihin. Vieraat varusteet saattavat saada hevosneidon jumahtamaan järkyttyneenä karsinan nurkkaan ja ruokintamuutoksille näytetään lähinnä kieltä. Elämä Ilonan kanssa on tasapainottelua, mutta ei siinä mittakaavassa, että tammaa voisi hankalaksi haukkua.