Jeili

Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Kun kokeneempi kasvattajakolleega ottaa yhteyttä ja kertoo, että hänellä saattaisi olla kaupan pari meille sopivaa tammasta, on käsillä tarjous josta ei vaan voi silmiäräpäyttämättä kävellä ohi. Ei auttanut, vaikka kuinka oli aika kortilla, piti vaan hypätä autoon ja kaahata traileri lintassa kohti Kaunovaaraa, joka onnekkaasti kuitenkin sijaitsee maantieteellisesti suhteellisen lähellä meitä, sekin Pohjois-Karjalan ylväällä maaperällä.

Seuraava koetinkivi olikin kävellä laput silmillä halki toinen toistaan hienompia suomenhevosia pursuavan tallipihan. Kiirastulen keskellä ei kuitenkaan odottanut piru vaan kuvankaunis, kultakarvainen suomenpienhevostamma Kultu. Siinä vaiheessa paatuneen Roope Ankka -fanin tuntosarvet nousivat pystyyn, Kultu Kimallus on nääs yksi allekirjoittaneen lempihahmoja kyseisessä sarjassa. Pikkutamma osoitti pian koeratsastuksessa olevansa paljon muutakin kuin nätti naama eikä kauppojen tekoa tarvinnut sen jälkeen enää juurikaan harkita.

Päiväkirjamerkintä     © omistaja

Kaunis, kuulas syyspäivä pikkupakkasineen ja kuuraisine lehtineen on - jos minulta kysytään - ehkä maailman paras miljöö viettää aikaa ulkosalla ja koska yksi lempipuuhistani on notskimakkaran mättäminen pakettisotalla suusta alas, päätimme naapurin Jusan kanssa lähteä pienelle eväsretkelle noin 15km päässä sijaitsevalle laavulle. Jusahan ei varsinaisesti ole mikään ratsastaja, joten tuupattiin sille varmajalkainen Kultu alle kun taas mie valitsin Hipan - ihan vaan tasapuolisuuden vuoksi, että molemmilla on ratsu mallia poni. Kultuhan osoittautuikin Jusalle oikein oivaksi kaveriksi, toisin sanoen tamma siis ihastui ikihyviksi mieheen jota meillä leikkisästi sanotaan hevoslässyttäjäksi. Jusahan ei tiedä kavioeläimistä juuri mitään, joten hän korvaa puuttuvan taidon hemmottelulla ja höpöttelyllä, mikä Kultulle sopii paremmin kuin hyvin.

Melko odotetusti Jusahan alkoi valittaa niin tylsyyttä, paikkojen kipeytymistä kuin nälkääkin jo puolessa välissä menomatkaa. Ehkä sille olisi sittenkin pitänyt valita joku Lemmeksen kaltainen häkkärän väkkärä jonka kanssa olisi ollut tekemistä pitkin matkaa (ja Jusahan siis tykkää kyseisestä elikosta, ehkä ne käyvät samalla taajuudella). Valittavasta kuskistaan huolimatta Kultu hoiti tonttinsa mallikkaasti ja näytti nauttivat niin rennosta käyskentelystä kuin vauhdikkaammista pätkistäkin, sekä ennen kaikkea kuunteli ohjastajansa toiveita säntillisesti. Hippa oli vähän toista maata. Sillä on nyt ollut vähän taukoa aktiivisimmasta kisaamisesta ja meidän aika on harmillisen paljon mennyt nuorten hevosten kouluttamiseen. Tamma oli siis täynnä pöllöenergiaa jota ei pari pitkää kiitolaukkapätkääkään meinannut taltuttaa.

Matka oli aavistuksen verran liian pitkä tyhjällä vatsalla taitettavaksi, mutta onneksi laavulla oli valmiita polttopuita joten pääsimme saman tien tekemään nuotion ja hörppäämään kahvit. Siellä metsän keskellä sitä saattoi nauttia luonnon äänistä ja ihanista makkaroista (oikeasti, olen vähän pakkomielteinen), ja jopa Jusa oli vähän aikaa hiljaa.

Meillä oli oikeinkin kiva retki ja kotiin arjen keskelle paluu oli vähän nihkeä ajatus, vaikkakin pakollinen paha. Syystä tai toisesta matka takaisin päin sujui paljon verkkaisemmin ja ilman epämääräistä valituksen ininää takavasemmalla. Myös ponit vaikuttivat tyytyväisiltä ja enimmät energiat näyttivät tulleen puretuiksi. Päätimmekin itse asiassa, että seuraavalla kerralla taidamme napata makuupussit mukaan ja majoittautua kyseiselle kodalle oikein yöksi.