Jeili

Päiväkirjamerkintä © Serena

Virpi Hiisikero on aika tuore ja pieni tekijä suomenhevoskasvattajien joukossa, mutta itse kenttäpuolta seuranneena olin nähnyt Hiien -etuliitteellä varustettuja kilpahevosia sen verran usein kärkikahinoissa, että kiinnostukseni oli herännyt. Kun minulla oli ilo tavata Virpi ihan itse eräissä kilpailuissa, päätin nostaa niin sanotusti kissan pöydälle ja udella hieman hänen tulevista varsasuunnitelmistaan. Niitä oli kolme ja joka ikisellä oli jo alustavat omistajat tiedossa - olin siis myöhässä. Virpi kuitenkin lohdukseni totesi, että hänen kauttaa uutta kotia etsii myös yksi vanhempi kasvatti josta omistajansa on luopumassa. Sain yhteystiedot ja jo paluumatkalla pyörähdin tutustumassa Hiienkerkkä nimiseen tammaan.

Omistaja oli nuori tyttö (tai no, hänen isänsä virallisesti) joka sanoi varsin rehellisesti, että saatuaan uuden, lupaavan puoliverisen, oli Hipsis jäänyt väistämättä taka-alalle uuden hevosen ollessa niin kapasiteetiltaan kuin luonteeltaankin enemmän hänen mieleensä. Jos olisin vain vilkaissut Hipsistä, olisi sen ostaminen varmaankin tyssännyt siihen tamman ollessa niin ponnettoman oloinen, mutta onneksi minulla oli aikaa käväistä itsekin kulomustan selässä. Olin yllättynyt siitä miten moitteettomasti tamma toimi joten lupasin palata asiaan, tietoisena siitä, että Hipsis oli kuulemma etsinyt uutta kotia jo vuoden ajan - jos se ei kelvannut muille, miksi se kelpaisi minulle? En kuitenkaan halunnut kääntää selkääni kaikinpuolin hyvälle hevoselle jolla nyt vaan sattui olemaan vähän sulkeutuneempi luonne, joten parin viikon kuluttua Hipsis sitten muuttikin meille.

Päiväkirjamerkintä © Serena

Olin selaillut orikatalogeja kuin heikkopäinen. Vuoden varsahommat oli toki jo lusittu, mutta meikäläinenpä olikin kääntänyt katseensa seuraavaan kauteen. Miulla oli yksi ihan erityinen ongelma; Hiienkerkkä, Hipsis, Hipparilla, meidän oma kaikkeen tyytymätön filosofimme, musta kuningatar. Ihan paras tapa ratkoa tällaisia pulmia oli ottaa kyseessä oleva eläin hanskan alle ja keskustella asioista yhdessä. Niinpä kävin noutamassa eläkeläisrouvan tarhastaan, jossa se käyskenteli korvat sivuille sojoittaen happamampana kuin sitruuna.

Koska Hipsis nautiskeli tätä nykyä pääasiassa pihattoelämästä, olin kuskannut hoitotarvikkeet sekä juoksutusvermeet jo valmiiksi maneesissa olevalle hoitopisteelle. Vaikka tamma ei yhdellä solullaankaan siltä näyttänyt, tiesin sen olevan mielissään päästessään työntekoon. Hiienkerkkä itsessään ei ollutkaan missään tapauksessa ongelma muuten kuin siinä mielessä, että se oli niin tasokas ja monipuolinen. Sen saattoi astuttaa vaikka naapurin vuohella ja lopputuloksena olisi kaunis, osaava varsa - olihan tästä jo todisteena Hipsiksen ensimmäinen varsa meidän Lemmeksen kanssa, Hiienhiisu, joka on jo ennen emäänsä saavuttanut oikeastaan kaiken minkä suomenhevonen voi tässä maailmassa saavuttaa ja ykköspalkinnoin. Onhan meillä kotona myös Pärla, jonka osaavuudesta ei voi kiistellä, jos nyt onkin tyypiltään tullut vahvemmin isäänsä. Myrskylään muuttanut Peikkomieli taasen on päällisin puolin kuin emänsä kuva ja äärimmäisen osaava sekin. Voisi siis kuvitella, ettei Hipsikselle oriin löytyminen olisi kovinkaan iso haaste.

Mutta kun on. Hipsiksen kanssa voi sen verran joustaa oriin käyttöominaisuuksista, että persoonan täytyy kolahtaa ja lujaa. Mie oon pyöritellyt mielessäni omia kenttäpainotteisia Cohkkaa ja Hunnia. Molemmat ovat kapasiteetiltaan hieman heikompia - melkein jopa liian heikkoja Hipsikseen verrattuna - ja niiden linjoihin tämän matriarkan kaltainen terästamma toisi paljon. Siis jos asiat menevät kuten niiden suunnittelee menevän, ja nehän ainakaan minun kokemukseni mukaan eivät mene. Hunni muutenkin on jopa hieman liiankin lapanen ja olen suunnitellut sen ruunaamista. Cohkka taas olisi periaatteessa ihan kympin valinta, mutta jokin enkeli tai piru olkapäällä puhuu tätä yhdistelmää vastaan. Ei tunnu oikealta?

Onneksi hevosia löytyy muistakin talleista ja niihin olenkin nyt luonut pidempiäkin silmäyksiä sitä oikeaa etsien. Tällä hetkellä tarkemman syynäyksen kohteena parikin oria, joista olen jo alustavasti laittanut kyselyä ja luultavasti näiden kahden väliltä löytyy se Hipsiksenkin tuleva sulho ja Hiisi -linjan jatkajalle isä. Harjailin mustan hyväksi ja puin sille juoksutusvyön ja ohjat. Näitä säännöllisiä liikutushetkiä lukuunottamatta Hipsiksen tulevaisuus toisi tullessaan lähinnä rentoa eläkemamman elämää ja toivottavasti myös sitä varsan tuoksua.

Päiväkirjamerkintä © VRL-10878

Tänään minä olin vähän laiskalla tuulella, minkä vuoksi päätin lähteä jo vähän vanhempaan ikään päässeen Hipsiksen kanssa maastoilemaan. Hipsis oli oma askeettinen itsensä. Se lampsi rauhalliseen tahtiin metsäpolkua pitkin. Hyvä, että jaksoi kinttujaan nostaa, kun kaviot kolahtelivat jokaiseen kivenmurikkaan, joka maan siimeksistä ulos työntyi. Sallittakoon nyt tällainen rauhallinen eteneminen. Meillä ei ollut mihinkään kiire. Lokakuinen sää oli oikein kaunis auringon paistessa lähes pilvettömältä taivaalta. Viileä toki oli, mutta se ei haitannut. Siitä pystyi itseasiassa aistimaan jo tulevan talven.

Jotta maastoretkestämme ei tulisi pelkkää maisema-ajelua, päätin ottaa parit reippahat ravipätkät sellaisen mukavan suoran eteemme ilmestyessä. Hipsis vähän letkautti korvaansa ja todella nihkeästi polkaisi ravivaihteen päälle. Minun oli jopa aluksi hankala keventää niin perkeleen hitaassa tahdissa, minkä vuoksi vanhaa mammaa oli pakko patistaa vähän reippaammin etenemään. Hipsis teki työtä käskettyään, mutta oli erittäin tarkka siitä, ettei lähtisi turhan kovaa menemään. Eteemme kohosi mukavia ylämäkiä parikin kappaletta, joiden aikana Hipsis pääsi vähän urheilun makuun. Ravipätkän jälkeen käännyin vielä sellaiselle maastopolulle, jonka tiesin olevan vaikeakulkuinen. Tämä tosiaan ihan tarkoituksella. Hipsis saisi vähän katsella mihin ne koipensa laskee ja pysyisi sen kuntokin yllä, ettei nyt aivan pääsisi rapistumaan. Hipsis tuntui varsin välinpitämättömältä. Se kyllä kapusi kapeaa polkua ihan kohtalaisen hyvin eteenpäin, mutta ei sitä kyllä oikeasti kiinnostanut tämä ratsastajan päämäärätön kuljettaminen paikasta A paikkaan B sitten ollenkaan. Ihana Hipsis.