Kuunokka

Sometimes we all need a unicorn to believe in. Sometimes we need a unicorn to believe in us.

Ratsuhevoskasvatusta rakkaudella

Kun Serena Malvalehto allekirjoitti keväällä 2019 nimensä vanhan kartanon kauppakirjaan, oli nuorella naisella selkeät suunnitelmat. Noihin suunnitelmiin liittyivät keskeisesti suloiset, hontelojalkaiset puoliverivarsat. Äidinmaidosta, koulunpenkiltä ja Euroopan hevosmaista saatujen oppien avulla muodostui vahva käsitys siitä, mistä palasista hyvä ratsuvarsa rakennetaan; laadukas suku, hevoslähtöinen tapakasvatus, runsaasti rakkautta ja ripaus jotakin taikuudeksikin luonnehdittavaa.

Timanttista kilpailunhalua

Gerardo Iglesias y Cuevas on saanut muutamassa vuodessa tukevan jalansijan suomalaisten kouluratsastajien rinnalla. Miehen luontainen herkkyys ja lahjakkuus eivät ole jääneet huomaamatta kansainvälisilläkään kentillä, ja jos ei ole kilpailemassa tai treenaamassa omien kouluratsujensa kanssa, löytää Gerardon tavallisesti jostain päin Suomea tai Keski-Eurooppaa leipätyönsä valmentamisen ääreltä.

Linkkejä

Kastanjeholm (yhteistyö)

Päivitys

12/2021 Vuoden viimeiset varsat pyöräytetty maailmaan ja sivusto päivitetty. Vuoden 2021 kasvattisaldoksi tuli 16kpl puoliverisiä ja 8kpl poneja. Suuri kiitos kaikille kasvateista kiinnostuneille ja niitä ostaneille.