Kuunokka

★ ★ EV-II KEV-III

Nox Gin Silver

Rotu, skp Suomalainen puoliverinen, ori
Väri, korkeus Ruunikonkimo (Aa Ee Gg), 166cm
Syntymäaika 11.07.2021 FI 9 vuotta
Rekisterinro VH22-031-0082


Kasvattaja Kuunokka
Omistaja Kuunokka (VRL-09334)
Koulutus Este- / kenttäpainotus

Ennen Ginin virallisen kouluratsunuran alkamista tuntui hyvälle idealle tekaista tammalla yksi varsa. Tai ideahan oli oikeastaan ihan oma, johon Gee lähinnä omien kiireidensä vuoksi antoi suostumuksensa ja täyden vapauden orivalinnalle. Koska omat intressini olivat pikemminkin kenttä- tai estepuolelle, valikoitui isäksi Hollannissa vaikuttava trakehnerori Stargazer Joe. Kaunis ulkomuoto, vahva hyppytyyli, mielenkiintoinen suku ja miellyttävä luonne tekivät siitä silmissäni lähes täydellisen kumppanin Ginille, jonka taustalta löytyi koulu- ja kenttähevosta, luonteesta jonkin verran ailahtelevuutta eikä rakennekaan ollut ihan priimaa.

Siinä missä olin kynsiä pureskellen saanut odotella itselleni kantatammastani Senjasta orijälkeläistä, tuntui seuraavapolvi tuottavan niitä liiallisellakin varmuudella. Niin kävi nytkin Ginin pyöräyttäessä esikoisekseen kimon orivarsan. Gin Silveriksi Gin&Sin linjaa kunnioittaen nimetty hevoslapsi osoitti myös nopeasti tulleensä luonnepuoleltaan vahvasti emäänsä; egoa löytyi haistatella niin ihmisille kuin muille hevosillekin, eikä juuri järkeä oman urpoilun hillitsemiseen.

Sukutaulu

isä
Stargazer Joe
TRAK km 167cm
ii.
Dorian Gray SWA
TRAK km 165cm
iii.
Gordian II
TRAK trn 166cm, KTK-III ERJ-II
iie.
Moviestar v.d. Poetswoor
TRAK mkm 164cm, ERJ-II
ie.
Dark Sherrie
TRAK rn 169cm, ERJ-I YLA2
iei.
Split Your Soul
TRAK 174cm
iee.
Sxxmachine
TRAK rn 168cm, ERJ-I YLA1 SJP-I
emä
Nox Sugar On Gin
FWB rn 168cm, KTK-III
ei.
Gin Zircon d'Lion
HOLST m 170cm, KTK-I VIR MVA Ch
eii.
Gin&Sin
HOLST trn 173cm, KTK-II Ch KRJ-I
eie.
Jiletta
BWP m 164cm, KTK-II
ee.
Pour Some Sugar On Me STC
KWPN rn 164cm, KTK-III VIR MVA Ch ERJ-II KERJ-III
eei.
Vincente
KWPN m 167cm
eee.
Love Bites
HANN rn 162cm
Isälinja: Gordian II (3) Emälinja: Love Bites (3)
rotu varsan nimi syntynyt isä / emä meriitit
fwbNox Gin On The Peachs. 11.09.2023Rosegarden's Peach Aurantium Z-

Kilpailumenestys

koulu esteet kenttä valjakko
vaativa B
ei kilpaile
120cm
5 / 6   ( 1962.23p. )
CIC2
6 / 5   ( 2411.27p. )
-
ei kilpaile
Virtuaalinen näyttelyjaos Virtuaaliset shownäyttelyt
ei näyttelymenestystä
ei näyttelymenestystä
pvm maa jaos & ratsastaja luokka sija
10.05.2023 Hannaby Hanami Week M. Hoffrén CIC2 9/36 34,1 vp

Päiväkirjat

Kuvagalleria
© scirlin