Kuunokka

★ ★ ★  

Kuunokan Welcome To The Pawside

Rotu, skp Shetlanninponi, ori
Väri, korkeus Tummanruunikko (Aa EE), 91cm
Syntymäaika 02.01.2022 FI 6 vuotta
Rekisterinro VH22-017-0003


Kasvattaja Kuunokka
Omistaja Kuunokka (VRL-09334)
Koulutus Yleispainotus

Kuuno on poni joka melkein jäi syntymättä. Sen emälle ei ensinkään meinannut löytyä oria. Ensisilmäykseltä tallin oma Paavo vaikutti hyvältä, mutta ponit olivatkin turhan läheistä sukua keskenään. Toinen sopiva ja erittäin houkutteleva vaihtoehto oli myöskin kotoinen Everet, mutta siinäkin oli vikansa, Everetiä kun ei oltu vielä jalostusarvosteltu. Ei ole aina ihan helppoja nämä jalostusasiat ei. Kello kuitenkin tikitti, eikä vähiten emä Leian iän suhteen, joten päätöksiä oli tehtävä. Loppujen lopuksi Ennan ja Serenan aamukahvipalaverissä lyötiin pöytään sellainen tuomio, että pieni vilunki tämän yhdistelmän suhteen olkoon sallittu, Leiasta kun olisi sääli olla jättämättä jälkeläistä.

Kotiin sitä jälkeläistä ei kuitenkaan aiottu jättää, Kuunokan galaksilla kun tuntui olevan prinsessoja ja astronauttejakin jo riittämiin. Tähdet eivät vaan taaskaan olleet Kuunon puolella, koska kukaan sitä ei ostaa halunnut, siispä poni joutui ikäväkseen jäämään kovaan kotikouluun.

Ai mikä on tuo vain hyvänä päivänä hevoseläimeksi tunnistettava tumma yksinäinen möykky tarhan perukoilla? Se on Kuuno, villava kasa pahaa mieltä ja maailmantuskaa. Kuunolle jokainen päivä on maanantai tai jos ei maanantai niin sitten perjantai, kolmastoista. Oriin apatiaan taipuvaan luonteeseen ei oikein sovi asioista kiinnostuminen, ei sen suuremmin oli kyse sitten positiivisista (onko sellaisiakin?) tai negatiivisista kokemuksista. Ainakin yhtä mieltä voidaan olla siitä, että tämä oman elämänsä Piisamirotta on tasainen - ihan varmasti voi olla kaikki katastrofinkin ainekset ilmassa ja Kuuno vain tuumaa, että tämäkin oli odotettavissa, ei mikään uutinen saatikka yllätys.

Vaikka Kuuno sopisi viilipyttymäisen luonteenlaatunsa vuoksi erinomaisesti pienempien hevostyttöjen ja -poikien kaveriksi, eivät lapset tahdo oriista liiemmin välittää. On melko vaikea sanoa nauttiiko poni liiemmin hemmotteluhetkistä tai paijaamisesta, mutta kyllä herkkupussin rapina saa sen yleensä hienoisesti kiinnostumaan.

Sukutaulu

isä
Mangon Everlasting Light
SHE m 105cm KTK-III
ii.
Yentel Teller of the Truth
SHE tprn 105cm, KTK-I VIR MVA Ch
iii.
Lannister Gold Brii
SHE tprn 103cm, KTK-III Ch VVJ-I VV-I
iie.
Kevolehdon Inga
SHE m 105cm, VV-I (kadonnut)
ie.
Mooncloud's Dreamy
SHE m 97cm, KTK-II
iei.
Mooncloud's Yandro
SHE rtpäis 98cm, Ch-DR
iee.
Mooncloud's Dreamcatcher
SHE km 97cm, Ch-DR
emä
Islands Galactic Tequila Shake
SHE rn 101cm, KTK-III SHLA-I VVJ-III
ei.
Maybecks Darth Waffle
SHE mrn 102cm, KTK-III SHLA-II
eii.
Ginger Shot
SHE m 105cm, KTK-II VV-II VVJ-I
eie.
Synd Coraille
SHE rn 101cm
ee.
Mangon Chi Chi
SHE vkk 99cm, KTK-III SHLA-II VVJ-I
eei.
Mangon Bacardi
SHE hrkkpäis 98cm, KTK-III
eee.
Mangon Freshasadaisy
SHE vkk 100cm
Isälinja: Kotivaaran Time (5) Emälinja: Talvisydämen Ruby Runner (5)
rotu varsan nimi syntynyt isä / emä meriitit
Ei jälkeläisiä

Kilpailumenestys

koulu esteet kenttä valjakko
helppo B
2 / 1   ( 621.38p. )
60 cm
1 / 0   ( 328.8p. )
-
ei kilpaile
noviisi
ei kilpaile
Virtuaalinen näyttelyjaos Virtuaaliset shownäyttelyt
ei näyttelymenestystä
ei näyttelymenestystä
pvm maa jaos & ratsastaja luokka sija
30.04.2023 VSY Cup Bettina Sibelius helppo C 3/34

Päiväkirjat

Kuvagalleria
© Fee-Fotografie