Parkkeerasin autoni Kuunokan parkkipaikalle ja hengähdin hetkeksi. En ollut pitkään aikaan käynyt hoitamassa muiden hevosia, joten minua hieman jännitti. Sammutin auton moottorin, nappasin reppuni etupenkiltä ja nousin autosta ylös. Komea kartano oli selvästi nähnyt elämää useamman vuosikymmenen ajan, mutta oli sitä myös remontoitu. Pian minua kohti kävelikin reippaalla askeleella naishenkilö, joka esitteli itsensä Serenaksi. Hän ohjasi minut suoraan talliin kertoen, että oli ajatellut paria vaihtoehtoa minun hoidettavaksi.

Ensimmäisenä oli pienikokoinen shetlanninponi, joka kuitenkin saattoi olla hankala uusien ihmisten kanssa.
"Ehkä parempi jos otettais joku enemmän vieraista tykkäävä yksilö. Tää Toomas on välillä sellanen kiukku-kalle, ettei uskoiskaan, että tuttujen kanssa olisi kiltisti."
"Joo, tunnen useammankin shettiksen ja ne osaa kyllä olla hankalia", naurahdin hieman levottomasti. En haluaisi puremajälkiä pohkeeseen, joten mieluummin joku muu kuin shettis.
"No mut hei, mitäs tykkäisit Mortista!" Serena sanoi iloisesti, kun olimme siirtyneet pidemmälle talliin. Hänen osoittamassa karsinassa seisoi ruunikko puoliverinen, joka hörähti omistajalleen ja työnsi päänsä karsinan alaoven yli. "Se on herrasmies, joka kotona kuuntelee kaiken mitä sille sanot."
Annoin käteni orille haisteltavaksi ja se työnsi turpansa kämmentäni vasten.
"Joo, tän kanssa voisin lähteä", vastasin hymyillen.

Serena näytti minulle varustehuoneesta Mortin harjapakin, suitset ja talutusnarun, koska sovimme että voisin käydä ihan vain kävelemässä orin kanssa. Sillä oli edellispäivänä ollut rankempi treenipäivä, joten tänään kevyt liikutus olisi paikallaan. Vein varusteet orin karsinalle ja siirryin orin karsinaan laittaakseni sen käytävälle kiinni. Kiltisti se tuli perässäni ja antoi sitoa itsensä, joten pääsin aloittamaan orin huolellisen puunauksen.

Puolisen tuntia sain kulumaan, kun kävin Mortin perusteellisesti läpi turpakarvoista hännän latvoihin asti eikä ori laittanut sitä ollenkaan pahaksi.
"Joko oltais valmiita lähtemään kävelylle?" kysyin ruunikolta, jonka silmät oli alkaneet luppaamaan jo vartti sitten. Sen korvat kääntyi ääntä kohti ja pää nousi hieman ylemmäs. "Otan tuon kyllä-vastauksena", hymähdin ja laitoin harjakamman pakkiin, jonka kävin vielä viemässä varustehuoneeseen.

Serena oli täysin oikeassa siinä, että Mortti kuuntelee kaiken mitä sanon. Aina, kun avasin suuni, toinen tai joskus molemmat korvat kääntyi välittömästi minua kohti. Ori myös käyttäytyi todella mallikkaasti, se käveli rauhallisesti vierelläni eikä yrittänyt rynniä edelleni. Muutaman kerran se halusi jäädä tutkimaan metsästä kuulunutta ääntä enkä nähnyt syytä sitä kieltääkään, koska meillä ei ollut mihinkään kiire.

Kolmisen varttia taisimme metikössä tallustella, kunnes saavuimme takaisin tallille. Koska olimme kävelleet rauhallisesti emmekä rämpineet ojissa tai muuten märillä alueilla, oli Mortti edelleen siistissä kunnossa. Laitoin sen kuitenkin pihalla harjaustolppaan kiinni ja tarkistin vielä jalat, ettei niihin ollut tullut mitään. Kun kaikki oli kunnossa, kävin viemässä orin takaisin karsinaansa, minkä jälkeen kävin hyvästelemässä Serenan ja lähdin kotiin.

Mä en ole kesäihminen, enkä mä oikein ole talvi-ihminenkään, mutta kauniit kevät- ja syyspäivät saivat mut yleensä aivan erityisen onnelliseksi ja herättivät kaipausta luonnon helmaan. Ei sillä, että me oltais missään ihan varsinaisessa rytelikössä justiinsa oltu; omilla kylillä kaupan parkissa, mutta paistoi se aurinko toki tännekin.

"Onkos nämä ihan kilttiä hevosia," määki joku vanhempi naisihminen metrin verran mua alempaa. Leksa oli mennyt tekemään kauppaan nopeat ostokset sillä aikaa kun mä pidin hevosille ja itselleni seuraa. Mortti ja Himmeli olivat toki niin monessa liemessä keitetyt, ettei tämmöinen pikkukaupan puoliautio parkkipaikka ollut juttu eikä mikään niille, vaan mummeli toki kiinnosti molempia.
"Kilttejä on kumpikin. Saa niitä silittää jos mieli tekee."
No näinhän sen mummelin mieli tekikin. Onneksi oli matkassa tätä kivempaa hevososastoa ja kumpikin kyllä selvästi mummoista pitivät, pisti oikein Mortin luimistamaan lähestyvälle Himmelille joka ei meinannut toisen tilaa häiritsemättä ylettyä huomionosoituksien kohteeksi. Katsoin itse parhaaksi jalkautua ja asettaa itseni oriiden väliin, ihan vain varmemmaksi vakuudeksi.

"Minun ukkinipa olikin eläinlääkärinä rintamalla. Oli meillä hevosia kotonakin silloin kun oli vielä pikkutyttö, vaan nämä taitaakin olla vähän hienompia ratsuja nämä." Minua meinasi huvittaa. Niin korea kuin olikin, ummisti Morttikin oikein silmänsä ja tarjoutui kihnutettavaksi.
"Ei nämä onneksi näistä maallisista arvoistaan välitä," hymähdin ja huomasin samalla Leksan jo ilmestyvän kaupan ovista ulos.
"Olettekos te sieltä Kuunokan niemeltä?" Nyökkäsin mummelille vastaukseksi samalla kun ojensin Himmelin ohjat takaisin Leksalle. Sen ilme näytti samalta kuin mun päässä tuntui; äkkiä takaisin sivistyksen ulkopuolelle! "No sinne varmaan mahtuu hevonen jo toinenkin. Hyvät jatkot vaan teille."

Kiipesin takaisin Mortin selkään samalla kun vanhus tarjosi vielä viimeiset rapsutukset molemmille hevosille. Oli ihan mukavaa vaihtelua käydä tällainen pidempi maastolenkki, ainakin tällaisilla elukoilla jotka tavanomaisesti toimivat moitteetta, mutta olipahan vaan nykypäivänä hevoseläimen kanssa edes pikkukylälle ilmestyminen lajinsa nähtävyys sekin. Mummelin lisäksi useammankin silmäparin katse seurasi meitä kun poistuimme takaisin kotikulmien suuntaan.

Myönnetään, olin vähän tuhma. Guilty as charged. Kun G anto luvan ostaa meille iberiaanoneito Lily, tuli hän tarjonneeksi kuin kultavadilla mulle oikeuden selata Keski-Euroopan hevostarjontaa vähän laajemminkin, koska - huom. sanatarkasti - "on vähän tyhmää kuljettaa niin pitkää matkaa vain yhtä hevosta". Eikä siinä kauaa mulla nokka tuhissutkaan ja alas ennätti solahtaa vain neljä kuppia kahvia kun näytölle avautui juuri se mitä etsin; joku poloinen oli hautautumassa hevoslaumansa alle ja yritti nyt päästä muutamasta epätoivoisesti eroon. Epätoivoinen tarkoitti myös usein halpaa, joten tilaisuus oli likipitäen täydellinen. Ja Saksakin enemmän tai vähemmän on matkan varrella kun ajattelee matkaa pizzavaltiosta kohti Suomea. Jee!

Kaksi hannoveria, ori ja tamma, olivat lopulta ne jotka kolahtivat mielenkiintoisesta hevostarjonnasta koviten. Ei vissiin ollut Saksassa ihan niin luminen toukokuu kuin Suomen maalla, tai ainakin sen verran närkästynyttä pärinää valkoinen höttö aiheutti näissäkin hevosissa. Eipä sillä, että siinä säässä olisi itsekään liiemmin hurraata tullut huudettua. Mortti ja Gimma, jotka muun muassa olivat jo myöskin kisamatkojen konkareita, kotiutuivat säänsuojaan päästyään kuitenkin nopeasti eikä tässä vaiheessa Gerardokaan jaksanut olla enää kovin pahoillaan ostoksistani - olisi huonomminkin voinut valita.