Kuunokka

★ ★ KTK-III

Nox Anânêl

Rotu, skp Trakehner, ori
Väri, korkeus Punarautias (Aa ee), 166cm
Syntymäaika 01.01.2022 FI
Rekisterinro VH22-021-0032


Kasvattaja Kuunokka
Omistaja Kuunokka (VRL-09334)
Koulutus Kenttäpainotus

Kun koitti ihanaisen Alicen ensimmäisen varsan aika, olivat tavoitteet korkealla, kuten toki kuuluukin. Jo lähtökohtaisesti asiassa konsultoitiin tamman kasvattajaa Kristiania, joka oli tekeytynyt melko pysyväksi hahmoksi Kuunokan taustatiimiin. Fysiikan osaltahan Alicella on palikat kohdallaan, joten suuri painoarvo laitettiin oriin luonteelle; toiveissa oli saada yhdistelmään itsevarmuutta ja reippautta, eikä pieni temperamenttikaan olisi pahitteeksi. Juuri Kristian olikin se, joka lopulta sopivan ehdokkaan löysi asuinmaastaan Iso-Britanniasta, joskin sieltä pohjoisemmasta Skotlannin kolkasta. Suhteidensa avulla mies saikin sovittua melko helposti astutussuunnitelmat rempseiden skottien kanssa ja tulevan rakkausvarsan siemenet postitettiin Kuunokkaan parin laadukkaan ylämaalaisen viskipullon kera. Liekkö sitten lorahtanut vähän sekaisinkin, varsalla kun tuntuu olevan enemmän ja vähemmän liskodisko meneillään päivään ja vuorokauden aikaan katsomatta.

Monet muistelevat ensimmäisiä sanoja. On ne perinteiset "äiti" ja "isi", sekä varmasti koko joukko vähemmän ilmiselviä valintoja. Neposen synnyttyä ensimmäiset sanat olivat "tämä jää meille!!" ja ne kuuluivat Serenan suusta. Oli sitä kyllä jo hieman pedattukin, että Alicesta voisi yhden tai kaksi varsaa jättää kotiin, ja se nyt oli ainakin selvää, että tämä punakarvainen Neponen olisi yksi niistä.

Jos isän puolelta lähdettiinkin hakemaan itsevarmuutta, reippautta ja temperamenttia, niin metsään meni, Neponen on nimittäin kyseisten luonteenpiirteiden osalta se ihan täysi vastakohta. Yksiselitteisesti ori on kuin emänsä; epävarma ja kyttäilevä, mutta pohjimmiltaan melko rauhallinen. Toisin sanoen Nepsu on rauhallinen niin kauan kuin jotain hälyttävää tapahtuu, tai se luulee niin, ja sitten voikin hyvällä syyllä singota itsensä (ja hoitajansa) maata kiertävälle radalle. Kyllä ori jossain määrin hakee ja saa tukea ihmisen läsnäolosta, mutta sellaisen luottamussuhteen rakentaminen rautiaan kanssa on hidas prosessi. Serena ei siis saanut uutta punaista paholaista kokoelmiinsa, vaan punaisen langenneen enkelin, joka näkee demoneja ympärillään vuorokauden ajasta riippumatta.

Neponen on fiksu, mutta uusiin asioihin se tarvitsee aikaa, rauhaa ja vielä vähän aikaa. Ori ottaa todella herkästi itseensä jos tilanteet menevät liian nopeasti liian haastaviksi, eikä paineensietokykyä juurikaan löydy, pikemminkin painekattila, joka voi räjähtää pienestäkin virheestä.

Sukutaulu

isä
Baryshnikov
TRAK mrn 168cm, KTK-II
ii.
Nikolovich
TRAK mrn 170cm, EVM
iii.
Lavrenti
iie.
Naddia
ie.
Brassiana
TRAK m 164cm, EVM
iei.
Zakhar
iee.
Bramenia
emä
Alice In A Wookieeland
TRAK mrn 168cm KTK-II Ch KERJ-II
ei.
Gatsby Loki
TRAK mrn 169cm, EVM
eii.
Gatsby Avenger
eie.
Rohrbach Ameli
ee.
Anarchy At Woodstock
TRAK rn 166cm, EVM
eei.
Lumley von Wirnhier
eee.
Drawdykes' Elven
Isälinja: Baryshnikov (1) Emälinja: Alice In A Wookieeland (1)
rotu varsan nimi syntynyt isä / emä meriitit
fwbNox Once In A Fairytale Lands. 01.09.2023Nox Once In A Faeriemoon-
fwbNox Once In A Faeriedreams. 01.09.2023Nox Once In A Faeriemoon-

Kilpailumenestys

koulu esteet kenttä valjakko
helppo A
ei kilpaile
120 cm
ei kilpaile
CIC2
6 / 5   ( 2401.11p. )
-
ei kilpaile
Virtuaalinen näyttelyjaos Virtuaaliset shownäyttelyt
ei näyttelymenestystä
ei näyttelymenestystä
pvm maa jaos & ratsastaja luokka sija
28.02.2023 KERJ Cup Serena Malvalehto harrasteluokka 2/27
30.04.2023 KERJ Cup Serena Malvalehto harrasteluokka 3/42

Päiväkirjat

Kuvagalleria
© Fee-Fotografie